Perustelut
Elokuun alussa voimaan tulleella sote-järjestämislain muutoksella on vahvistettu sosiaali- ja terveydenhuollon häiriötilanteiden ja poikkeusolojen kansallista johtamista ja hallintaa. Valtioneuvosto asettaa sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä enintään viideksi vuodeksi kerrallaan sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen valmiusryhmän (sote-järjestämislaki 50c §). Sosiaali- ja terveysministeriö päättää normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan johtamisesta ja toiminnan muuttamisesta sekä voimavarojen kohdentamisesta hyvinvointialueiden tai yhteistyöalueiden välillä, jos päättäminen on tarpeen voimavarojen tarkoituksenmukaisen käytön vuoksi, palvelujen järjestämisen turvaamiseksi taikka toiminnan yhteensovittamiseksi. Ministeriö päättää myös kansainvälisessä yhteistyössä sovittujen toimialan kannalta keskeisten voimavarojen kohdentamisesta hyvinvointialueiden tai yhteistyöalueiden välillä (sote-järjestämislain 50 b §). Kansallinen valmiusryhmä asetetaan näiden päätösten valmistelua varten.
Valmiusryhmän puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehiä. Valmiusryhmään nimetään muita jäseniä seuraavasti:
- yksi edustaja valtiovarainministeriöstä;
- yksi edustaja kultakin yliopistollista sairaalaa ylläpitävältä hyvinvointialueelta;
- yksi edustaja Helsingin kaupungilta;
- yksi edustaja HUS-yhtymästä;
- yksi edustaja muulta kuin 2 kohdassa tarkoitetulta hyvinvointialueelta;
- valmiuslain 3 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa yksi edustaja puolustusvoimista.
Valmiusryhmän jäsenelle nimetään riittävä määrä henkilökohtaisia varajäseniä. Edellä 2—4 kohdassa tarkoitettujen valmiusryhmän jäsenten varajäsenineen tulee olla 50 a §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettuja viranhaltijoita (hallintosäännössä määritelty toimivalta vakavassa häiriötilanteessa). Valmiusryhmän kokoonpanossa tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen ja palvelujärjestelmän sekä sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuden ja varautumisen asiantuntemus. Kansallisen valmiusryhmän jäsenistä ja varajäsenistä teetetään jäsenten suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Valmiusryhmän kokoonpanoon ei sovelleta naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4 a §:ää. Valmiusryhmän kokoonpanon muutoksista valmiusryhmän toimikauden aikana päättää sosiaali- ja terveysministeriö.
Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää Pirkanmaan hyvinvointialuetta antamaan ehdotuksensa jäseneksi ja varajäseniksi (2kpl) sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen valmiusryhmään. Jäsenesitykset pyydetään tekemään 1.9.2025 mennessä.
Liitteenä nimeämispyyntö.
Asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Hanna Tainio, Aluehallituksen puheenjohtaja, hanna.tainio@pirha.fi
Aluehallitus päättää esittää sosiaali- ja terveysministeriölle, että
- Pirkanmaan hyvinvointialueen edustajaksi sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen valmiusryhmään nimetään hyvinvointialuejohtaja sekä
- hänen henkilökohtaisiksi varajäsenikseen 1. sosiaali- ja terveysjohtaja ja 2. konsernijohtaja.