Perustelut
Pirkanmaan hyvinvointialue aloitti uutena työnantajana palvelutuotantonsa 1.1.2023. Hyvinvointialue muodostui 23 työnantajan liikkeenluovutuksesta ja hyvinvointialueen henkilöstömäärä on n. 20 000. Henkilöstö siirtyi hyvinvointialueelle suurelta osin entisissä tehtävissään ja työyksiköissään.
Pirkanmaan hyvinvointialueella on tällä hetkellä edelleen vielä hyvin pirstaleinen palvelujärjestelmä. Yhdistyvien organisaatioiden henkilöstö siirrettiin hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen, ja tämän jälkeen Pirkanmaan hyvinvointialueella on toteutettu jo lukuisa joukko muutoksia ja toimintojen yhteensovittamisia aiemmin käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen.
Hyvinvointialueuudistuksen tavoitteena on varmistaa yhdenvertaiset palvelut ja parantaa niiden saatavuutta, kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja sekä hillitä kustannusten kasvua. Hyvinvointialueiden rahoitus perustuu yleiskatteelliseen laskennalliseen valtion rahoitukseen sekä maksu- ja myyntituloihin.
Henkilöstön sijoittumista, määrää, työtehtäviä, organisaatiota ja sen rakennetta on tarkasteltu Pirkanmaan hyvinvointialueella palveluverkkouudistuksen edetessä. Tarkastelua on tehty kaikilla tehtäväalueilla ja palvelulinjoilla. Työnantajan toimintojen ja organisaation uudelleenorganisointia on tarkoituksenmukaista jatkaa edelleen.
Ikäihmisten kotona asumista tukevissa palveluissa otetaan käyttöön marraskuussa 2025 toiminnanohjausjärjestelmä Hilkka. Tällä hetkellä käytössä on useita eri asiakas- ja potilastieto- sekä toiminnanohjausjärjestelmiä alueesta riippuen. Tällä hetkellä kotona asumista tukevissa palveluissa noin 70 työntekijää tekee eri toiminnanohjausjärjestelmien kautta kotihoidon käyntien jakamista eri työntekijöille. Edellä mainituilla työntekijöillä tehtäväkuvat ovat olleet keskenään erilaisia. Myös tehtävään käytetty osuus työajasta ja työaikamuodot eivät ole olleet yhtenäisiä. Uuden, yhtenäisen toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton jälkeen henkilöstövaikutuksia tulee noin 70 työntekijän olennaisiin palvelussuhteen ehtoihin, kuten palkkaukseen, työaikamuotoon, tehtävänkuviin ja työntekopaikkaan sekä mahdollisiin tehtävien lakkauttamisiin. Edellä mainitusta henkilömäärästä henkilövähennysten osuus on muutoksen myötä enintään 30 henkilöä.
Nyt esillä olevan yhteistoimintaneuvottelun kohteena olevan henkilöstön määrä on arviolta yhteensä 70 henkilöä.
Työnantajan suunnitelmien taustalla ovat taloudelliset, tuotannolliset ja toimintojen uudelleenorganisointiin liittyvät syyt.
Suunnitelluilla muutoksilla tuetaan sitä säästötavoitetta, mikä on asetettu aiemmin Pirkanmaan hyvinvointialueelle vuosille 2025–2026 vuoden 2023 ja 2024 alijäämän kattamiseksi. Kyseisinä vuosina katettavaa alijäämää on ollut 193,1 miljoonaa euroa. Lisäksi vuotta 2026 koskevassa valtion rahoituksessa hyvinvointialueelta valtion rahoitusta leikattiin 1,540 miljoonaa euroa, perusteluna teknologian hyödyntäminen kotihoidossa.
Yhteistoimintamenettelyllä turvataan henkilöstön vaikutusmahdollisuudet lain piirissä olevissa työnantajan päätösasioissa. Suunnitelmat on lain hengen mukaisesti suunniteltava vuoropuhelussa henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa.
Edellä esitetyillä perusteilla esitetään, että Pirkanmaan hyvinvointialue työnantajana aloittaa kunnan ja hyvinvointialueen yhteistoiminnasta annetun lain (449/2007) 4 §:n ja 7 §:n mukaiset yllä mainittuun henkilöstöön kohdistuvat yhteistoimintaneuvottelut. Työnantajan tulee nimetä yhteistoimintaneuvotteluihin työnantajan edustajat.