Perustelut
Hyvinvointialueen järjestämisvastuuseen kuuluvasta sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta ja ohjauksesta säädetään laissa hyvinvointialueesta (611/2021), laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) sekä laissa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta (741/2023).
Palvelunjärjestäjän on varmistettava omavalvonnalla sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviensä lainmukainen hoitaminen. Palvelunjärjestäjän on valvottava toimintaansa siten, että sosiaali- ja terveydenhuolto on sisällöltään, laajuudeltaan ja laadultaan sellaista kuin asiakkaiden ja potilaiden tarve ja turvallisuus edellyttävät. Palvelunjärjestäjän on otettava toiminnassaan huomioon, että sosiaalihuollon asiakkaiden ja potilaiden palvelut toteutetaan yhdenvertaisesti. Palvelunjärjestäjän ohjaus ja valvonta kohdistuu sekä hyvinvointialueen omaan palvelutuotantoon että yksityisesti tuotettuihin palveluihin (ml. alihankkijoiden toiminta). Tehtävien ja palvelujen omavalvonta on toteutettava osana sekä niiden järjestämistä että tuottamista.
Pirkanmaan hyvinvointialueen omavalvonnan vastuut ja tehtävät määritellään aluevaltuuston hyväksymässä omavalvontaohjelmassa. (Hallintosäännön 22 luku). Omavalvontaohjelman (luku 3.) mukaan palvelunjärjestäjän keskeisenä tehtävänä on varmentaa järjestämisvastuunsa toteuttaminen. Järjestämisvastuu varmennetaan järjestäjän omavalvontaohjelman mukaisella laadunkehittämisellä ja itsearvioinnilla (Strategisen ohjauksen tehtäväalue) sekä oman ja hankitun sosiaali- ja terveyspalvelun valvonnalla (Tukipalveluiden tehtäväalue).
Omavalvontaohjelmassa on lisäksi kirjattu (luku 4.2.), että hyvinvointialueen on järjestämisvastuuseensa kuuluvana tehtävänä valvottava ja ohjattava sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja ja palveluntuottajia (sote-valvonta). Pirkanmaan hyvinvointialueella palvelutuotannon valvonnasta ja ohjauksesta vastaa valvonta ja asiavastaavatoiminta -vastuualue. Vastuualue sijoittuu hyvinvointialueen tukipalvelujen hallintopalveluihin. Käytännössä ohjausta ja valvontaa toteuttaa vastuualueen valvontayksikkö.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden ohjauksen ja valvonnan toteuttaminen Pirkanmaan hyvinvointialueella perustuu aluehallituksen (10.2.2025, § 40) hyväksymään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen valvontasuunnitelmaan 2025-2026. Suunnitelmassa määritellään esimerkiksi ohjauksen ja valvonnan painopisteet sekä ensisijaiset valvontakohteet. Hallintosäännön (10 §, 19. kohta) mukaan valvontasuunnitelman hyväksyy aluehallitus. Valvontasuunnitelma viedään aluehallituksen käsittelyyn asiakkuus- ja laatujaoston kautta. Suunnitelman toteutumista seuraa asiakkuus- ja laatujaosto (Hallintosääntö 12 §, 4a. kohta).
Liitteenä esittelydiat.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tuukka Salkoaho, INTEGRAATIOJOHTAJA, tuukka.salkoaho@pirha.fi
Asiakkuus- ja laatujaosto päättää merkitä perehdytysmateriaalin tiedoksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.