Perustelut
Omavalvontaohjelman toteutumisen vuosiraportti 2025:
Esitellään omavalvontaohjelman toteutumisen vuosiraportti. Raportti kuvaa valvontakäyntien kohteet ja sisällöt. Vakavia tai merkittäviä poikkeamia oli 11,7 % kaikista poikkeamista. Asiavastaavien yhteydenotot koskivat hoidon tai palvelun toteutumista, hoitoon pääsyä, tietosuojaa, odotuksia palvelusta tai potilasvahinkoepäilyä. Kaksi yksilöjaoston ratkaisemaa oikaisuvaatimusta on palautettu uudelleen käsiteltäväksi tai kumottu hallintotuomioistuimessa.
Hoitotakuun määräajat saavutettiin varsin hyvin. Ympärivuorokautiseen palveluasumiseen pääsi määräajassa 93 % asiakkaista. Pelastustoiminnassa toimintavalmiusaikatavoitteet saavutettiin, mutta alueellisia puutteita ilmeni erityisesti Tampereella. Ensihoidon saavuttamisajoissa oli vajeita kaikilla riskialueilla.
Haittaa aiheuttaneita asiakas- ja potilasturvallisuusilmoituksia oli viime vuonna 15 016. Vakavan vaaratapahtuman tutkintoja käynnistyi 14. Suoria asiakaspalautteita saapui yli 11 000. Koko vuoden NPS-tulos oli 73,6. Henkilöstön eNPS-lukema oli -1 (vuoden 2024 luku -8).
Omavalvontaohjelman toteutumisen raportti tuodaan tiedoksi aluehallitukselle 13.4. ja hyväksytään aluevaltuustossa 27.4.
Liitteenä Omavalvontaohjelman toteutumisen vuosiraportti 2025.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Tuukka Salkoaho, STRATEGIAJOHTAJA, tuukka.salkoaho@pirha.fi
Asiakkuus- ja laatujaosto päättää merkitä Omavalvontaohjelman toteutumisen vuosiraportin 2025 tiedoksi.