Perustelut
Hyvinvointialueen on järjestämisvastuuseensa kuuluvana tehtävänä valvottava ja ohjattava järjestämisvastuullaan olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja ja palveluntuottajia. Pirkanmaan hyvinvointialueen (jäljempänä Pirha) omavalvontaohjelman (aluevaltuusto 15.12.2023 § 140) mukaisesti palvelunjärjestäjän keskeisenä tehtävänä on varmentaa järjestämisvastuunsa toteuttaminen. Järjestämisvastuu varmennetaan järjestäjän omavalvontaohjelman mukaisella laadunkehittämisellä ja itsearvioinnilla (Strategisen ohjauksen tehtäväalue) sekä oman ja hankitun sosiaali- ja terveyspalvelun valvonnalla (Tukipalveluiden tehtäväalue).
Valvonnan toteuttaminen vuonna 2025 on perustunut aluehallituksen (10.2.2025, § 40) hyväksymään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen valvontasuunnitelmaan 2025–2026. Valvontasuunnitelmassa on linjattu suunnitelman mukaiset valvontakohteet sekä järjestäjän valvonnan painopisteet.
Pirhan hallintosäännön (§ 12, 4a kohta) mukaan asiakkuus- ja laatujaosto käsittelee neljännesvuosittain sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen valvontasuunnitelman toteutumisraportit. Lisäksi koko toimintavuotta koskeva raportti (toimintakertomus) lähetetään tiedoksi myös aluehallitukselle. Edellinen valvontasuunnitelman toteutumisraportti tammi-syyskuulta 2025 on käsitelty asiakkuus- ja laatujaostossa 17.11.2025, § 86. Nyt käsittelyssä on koko vuoden 2025 raportti, joka sisältää myös loka-joulukuussa 2025 tehdyt valvontahavainnot.
Valvontasuunnitelman mukainen toiminta
Vuonna 2025 valvontayksikössä työskenteli 17 valvonta-asiantuntijaa ja palvelupäällikkö. Valvonnan toteuttamiseksi valvontayksikkö on jaettu tiimeihin; lapsiperheiden tiimi (lasten, nuorten ja perheiden palvelut), työikäisten tiimi (työikäisten palvelut, mielenterveys- ja päihdepalvelut, vammaispalvelut), ikäihmisten tiimi (ikäihmisten palvelut) sekä terveydenhuollon tiimi (terveydenhuollon ja sairaanhoidon palvelut).
Valvontasuunnitelma toteutui vuonna 2025 pääasiassa suunnitelman mukaisesti. Vahvistettuun valvontasuunnitelmaan tuli kuitenkin muutamia poikkeamia. Pääasiassa poikkeamien syynä oli valvontatehtävään käytettävissä olevan henkilöstöresurssin muutokset vuoden aikana suhteessa laadittuun suunnitelmaan. Lisäksi ensihoidon ohjaus- ja valvontakäyntien aloittaminen siirtyy vuodelle 2026. Syynä aloituksen siirtymiseen on pääasiassa erikoissairaanhoidon ohjauskäyntien peruutukset, jotka viivästyttivät erikoissairaanhoidon yksiköiden ohjaus- ja valvontakäyntejä.
Vuonna 2025 valvontayksikön Laatuporttiin kirjaamia ohjaus- ja valvontatapahtumia oli yhteensä 637. Suunnitelmallinen valvonnan (ml. jatkovalvonnat) sekä valvontaviranomaisten toteuttama valvonta (mm. ennakkotarkastukset) huomioiden suunnitelmallisen valvonnan osuus oli noin 91 %. Lisäksi reaktiivisia valvontatapahtumia oli 62 . Reaktiivista valvontaa toteutettiin pääasiassa osana erilaisten epäkohtailmoitusten tai omavalvonnalliseen käsittelyyn siirrettyjen asioiden selvittelyä.
Ohjaus- ja valvontatapahtumissa kirjattiin eri osa-alueisiin liittyen vakavia poikkeamia, lieviä poikkeamia, kehittämissuosituksia ja positiivisia havaintoja. Havaituista poikkeamista 11,7 % oli vakavia. Vakavat/merkittävät poikkeamat liittyivät omavalvontaan, lääkehoitoon, asiakkaan oikeuksiin ja kohteluun, riskien- ja laadunhallintaan, hoidon ja palvelun toteutukseen, tietoturvaan ja kirjaamiseen sekä tiloihin ja teknologiaan.
Positiivisia havaintoja tehtiin esimerkiksi omavalvontasuunnitelmien laadusta, asiakkaiden ja heidän läheisten sekä henkilöstön osallistamisesta yksikön omavalvonnan suunnitteluun, yksiköiden palautekäytännöistä, asiakkaiden osallisuutta vahvistavista käytännöistä ja rajoitustoimenpiteiden käytön ennaltaehkäisystä, asiakkaan hoitoon/palveluun liittyvien suunnitelmien tuntemuksesta ja suunnitelmien laadinnasta moniammatillisesti sekä henkilöstön hyvästä perehdytyksestä.
Pirhan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen liittyen tehtiin lisäksi loka-joulukuulta 2025 yleisiä havaintoja. Näitä olivat esimerkiksi valvontaviranomaisen antaman ohjauksen ja ratkaisuiden huomioinen Pirhan toiminnan kehittämisessä ja toimenpiteiden tiedottaminen palvelunjärjestäjälle, Pirhan ohjeistusten lainmukaisuuden tarkastelu ja varmistaminen, omavalvontasuunnitelmien seurannasta tehtävän selvityksen perusteella tehtävien muutosten raportoinnin mahdolliset kehittämistarpeet, palvelukuvauksen mukaisen palvelun toteuttaminen sekä ostopalveluissa että Pirhan omassa toiminnassa, Pirhalle sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tuottavien yritysten ajankohtaisen tiedottamisen yhdenmukaisuuden ja samanaikaisuuden varmistaminen, asiakkaiden ja potilaiden käytössä olevien lomakkeiden helppokäyttöisyyden varmistaminen, rajoitustoimenpideohjeistusten ja toimintakäytäntöjen puutteet ja rajoittumistoimenpiteisiin liittyvien lainsäädännön perusteella tehtävien linjausten kehittämistarpeet sekä Pirhan toiminnallisten muutosten tiedottaminen valvontayksikölle.
Joidenkin vuonna 2025 aloitettujen valvonnallisten huomioiden seurantaa jatketaan edelleen valvontayksikössä vuonna 2026, koska esimerkiksi toimenpiteet ja toteutus voivat olla vielä osittain kesken. Seurannassa olevia asioita ovat henkilökunnan ilmoittamisvelvollisuuden toteutuminen, omavalvontasuunnitelmien mukaisen toiminnan toteuttaminen, omavalvontasuunnitelmien seurannasta tehtävän selvityksen perusteella tehtävät muutokset Pirhassa; prosessit ja raportointi, vakavien vaaratapahtumien prosessit Pirhassa, omatyöntekijyyden toteutuminen sekä sairaalasta asumispalveluihin siirtymisen prosessit.
Muu valvontatoiminta
Valvontaviranomaiselta (pääasiassa aluehallintovirasto) saapuneita epäkohtailmoituksia ja omavalvonnalliseen käsittelyyn siirrettäviä asioita tuli Pirhaan yhteensä 88. Ilmoituksista 20 koski terveyshuoltoa/sairaanhoitoa, 19 ikäihmisten palveluita, 18 lastensuojelua/lapsiperheiden palveluita, 14 vammaispalvelua, 11 mielenterveys-/päihdepalveluita, kolme (3) työikäisten palveluita, kaksi (2) useita asiakasryhmää ja yksi (1) järjestämistoiminnan valvontaa. Ilmoituksista 43 koski ostopalveluita ja 45 hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa (näistä terveydenhuolto/sairaanhoito 17). Ilmoituksista 34 koski ostopalveluita ja 54 hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa (näistä terveydenhuolto 30). Pääasiassa ilmoitukset koskivat palveluiden tai hoidon asianmukaista toteuttamista, lainmukaista toimintaa, asiakas-/potilasturvallisuuden vaarantumista sekä henkilöstön riittävyyttä ja osaamista.
Valvontalain 29 §:n mukaisia henkilöstön ilmoituksia tuli Pirre- asianhallintajärjestelmän kautta tiedoksi valvontayksikölle 19. Näistä viisi (5) koski Pirhan omaa palvelutuotantoa (kotihoito, lapsiperheiden sosiaalityö, ikäihmisten asumisen lääkäripalvelut, ikäihmisten sosiaalipalvelut) ja 14 ostopalvelua (11 lastensuojelun sijaishuolto, 2 ikäihmisten palvelu, 1 työikäisten palvelut). ). Ilmoitukset koskivat samoja teemoja, kuin valvontaviranomaiseltakin tulleet ilmoitukset.
Pirhan omassa palvelutuotannossa valvontalain mukaiset ilmoitukset tehdään Haipro- järjestelmän kautta, josta ko. ilmoitusten tulisi ohjautua tiedoksi myös valvontayksikölle. Haipron kautta valvontayksikölle tuli yhteensä 252 ilmoitusta. Näistä 176 koski terveydenhuolto/sairaanhoitoa, 55 ikäihmisten palveluita, 14 vammaispalveluita, kolme (3) mielenterveys- ja päihdepalveluita, kolme (3) lastensuojelua ja yksi (1) työikäisten palvelu. Ilmoitusten sisältö vaihteli. Teemoissa kuitenkin toistui samat asiat kuin muissakin Pirhalle saapuneissa ilmoituksissa. Saapuneista ilmoituksista noin 3/4 oli sisältönsä perusteella normaaleja asiakas- ja potilasturvallisuusilmoituksia eivätkä valvontalain 29 §:n mukaisia ilmoituksia. Valvontalain mukaisen ilmoitusten arvioinnissa korostuu ilmoituksen käsittelijän rooli; esimerkiksi milloin kyseessä on asiakas- ja potilasturvallisuuden olennainen vaarantuminen. Henkilöstön ja esihenkilöiden osaamiseen sekä ilmoittamisvelvollisuuden toteutumiseen käytännössä tulisi järjestää syventävää lisäkoulutusta. Koulutuksen suunnittelu on sisällytetty vuoden 2026 valvontasuunnitelmaan. Koulutuksen toteutus suunnitellaan yhteistyössä Pirhan sote-palveluiden kanssa.
Lisäksi tuli 50 muuta ilmoitusta, joista 40 koski ostopalveluita ja 10 Pirhan omaa palvelutuotantoa. Ilmoitukset olivat pääasiassa yksikön omavalvonnallisia ilmoituksia mm. lääkehoitoon liittyviä merkittäviä poikkeamia sekä yksittäisen asiakkaan asioita sekä valvontayksikön itse avaamia valvonta-asioita erilaisten epäkohtailmoitusten ja palautteiden johdosta. Ilmoituksista noin 74 % (37) koski ikäihmisten palveluita, viisi (5) vammaispalvelua, neljä (4) lastensuojelua, yksi (1 ) mielenterveys- ja päihdepalveluita, kaksi (2) työikäisten palvelua ja yksi (1) terveydenhuoltoa/sairaanhoitoa
Saapuneet ilmoitukset on käsitelty palvelutuotannon kanssa sovitun työnjaon mukaisesti siten, että valvontayksikkö on selvittänyt ostopalveluita koskevat ilmoitukset ja Pirhan palvelutuotanto ensisijaisesti omaa palvelua koskevat ilmoitukset. Valvontayksikkö on kuitenkin seurannut riskiperusteisesti myös omaan palvelutuotantoon kohdistuvia ilmoituksia.
Yhteistyö
Ohjaus- ja valvontakäynneiltä saatava palaute palveluntuottajilla on ensiarvoisen tärkeää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen valvonnan toteutumisen seurannassa sekä kehittämisessä. Valvontayksikkö lähetti vuonna 2025 ohjaus- ja valvontakäynnin jälkeen palveluyksiköille palautekyselyn. Palautteita saatiin 208 yksiköstä. Ohjaus- ja valvontakäynnin yleisarvosana palautteissa oli 4,6/5.
Pirhassa aloitti vuonna 2025 toimintansa hyvinvointialueen omavalvonnan johtamisen työryhmä sekä omavalvonnan yhteistyöryhmä. Omavalvonnan johtamisen työryhmän tehtävänä on laadun, vaikuttavuuden ja omavalvonnan strateginen johtaminen, kehittäminen ja seuranta ja yhteistyöryhmän tehtävänä on laadun, vaikuttavuuden ja omavalvonnan toiminnallinen kehittäminen, yhteistyö, koordinointi ja seuranta. Pirhan omavalvonnan rakenteissa ja prosesseissa on ollut havaittavissa kehittymistä ryhmien toiminnan alkamisen jälkeen.
Hankintayhteistyötä tehtiin sekä palvelutuotannon että strategisen ohjauksen hankintayksikön kanssa. Järjestämistehtävään liittyvissä hankinta- ja sopimusasioiden valvonnassa on edelleen kehitettävää. Strategisen monituottajuusohjelman toimeenpanossa oli vuonna 2025 yhtenä osa-alueena myös sopimusvalvonnan kehittäminen. Sopimuksenmukaisuuden valvonnan kehittämiseksi valvontayksikkö aloitti loppuvuodesta sopimusseurannan pilotoinnin suunnittelutyön ikäihmisten asumisen palveluiden ja lastensuojelun sijaishuollon palveluiden kanssa.
Valvontaviranomaisena Suomessa on toiminut vuoden 2025 loppuun Valvira ja aluehallintovirastot. Valvontayksikkö on tehnyt tarpeen mukaisesti yhteistyötä valvontaviranomaisten kanssa ja yhteistyö on koettu toimivaksi.
Liitteenä Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2025 -raportti.
Oheismateriaalina Esittelydiat Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2025.