Perustelut
Ohjauksellisia menetelmiä Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijöiden tueksi on useita. Niillä muun muassa tuetaan työntekijää uuden oppimisessa työuran eri vaiheissa, jaetaan hiljaista tietoa kokeneemmilta työntekijöiltä uusille, oivallutetaan omien voimavarojen ja oivallutusten löytymistä, lisätään ymmärrystä työstä ja toimintatavoista, vahvistetaan ammatti-identiteettiä, tiedostetaan normaaleja reaktioita traumaattisissa tilanteissa tai ratkotaan pitkittyneitä ristiriitoja puolueettoman sovittelijan avulla. Ohjauksellista menetelmää valittaessa tulee tunnistaa, mihin tarpeeseen ollaan hakemassa työkaluja, kuinka pitkäkestoisesta tilanteesta on kyse ja millaiseen prosessiin toimijat ovat valmiita sitoutumaan.
Useimmat menetelmät toteutetaan Pirkanmaan hyvinvointialueen omien työntekijöiden toteuttamana. Työntekijät on koulutettu oman kiinnostuksen sekä työnantajan tarpeen mukaan eri menetelmien toteuttamiseen. Tällä tavoin työntekijä voi myös rikastuttaa omaa työtänsä perustehtävän lisäksi. Työnohjauksessa käytetään myös ulkopuolisia kilpailutettuja toimijoita, koska työnohjaajien tarve on suurin kaikista ohjauksellisista menetelmistä.
Pirkanmaan hyvinvointialueen organisaation ollessa suuri kaikkia menetelmiä koordinoidaan keskitetysti. Työntekijöille, jotka toteuttavat menetelmiä Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijöiden tueksi järjestetään vuosittain täydennyskoulutustilaisuus. Jälkipuinnissa ja työyhteisösovittelussa on tilanteiden kuormittavuuden vuoksi aloitettu vuoden 2025 alusta myös ryhmätilanne työnohjaukset.
Oheismateriaalina diaesitys.
Ehdotus
Esittelijä
-
Aija Tuimala, HR-JOHTAJA, aija.tuimala@pirha.fi
Henkilöstöjaosto päättää merkitä tiedoksi esittelyn Pirkanmaan hyvinvointialueella käytössä olevista ohjauksellisista menetelmistä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.