Perustelut
Hallintosäännön 124 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.
Kokousaikatauluja suunniteltaessa on otettu huomioon vuoden 2024 kokousmäärät sekä vuoden 2025 talousraami, joka perustuu elokuun 2024 toteuman perusteella tehtyyn arvioon toimielimen koko vuoden 2024 kustannuksista. Lisäksi suunnitelmassa on huomioitu käsittelyiden sujuva eteneminen toimielimissä eteenpäin päätöksentekoon. Aluehallitus ja aluevaltuusto sekä muut toimielimet ovat jo aiemmin hyväksyneet osaltaan kokousaikataulut vuodelle 2025. 31.5.2025 voimaan tulleen valiokuntaohjelman mukaisten valtuustokauden 2025-2029 valiokuntien kokousaikataulut syksylle 2025 tuodaan päätettäväksi valiokuntien ensimmäisiin kokouksiin.
Toimielinkohtainen kokousaikataulu
Toimielin voi suunnitella oman työskentelynsä vuodelle 2025 varatussa raamissa. Vuoden 2025 talousarvio mahdollistaa ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden valiokunnalle viisi kokoontumista syksylle 2025.
Demokratiakustannuksia seurataan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Jokaisen toimielimen, valiokunnan ja vaikuttamistoimielimen tulee pysyä talousarviokehyksessä. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin. Toimielimet suunnittelevat, miten kokoontumiset jakautuvat varsinaisiin kokouksiin, työpajoihin tai muihin tilaisuuksiin sekä sen, pidetäänkö tilaisuudet etä-, hybridi- vai läsnäolotilaisuuksina talousarvioraamin puitteissa.
Ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden valiokunnalle esitetään kokouspäiviksi seuraavia ajankohtia:
- to 7.8.2025 klo 16.00
- to 11.9.2025 klo 16.30 (alustavasti valiokuntien yhteiskokous)
- ke 8.10.2025 klo 16.00
- ke 5.11.2025 klo 16.00
- ke 3.12.2025 klo 16.00
Päätösehdotus
Ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden valiokunta päättää hyväksyä kokousten ajankohdat 1.6.-31.12.2025.