Valmistelija
Katri Lindberg, SUUNNITTELIJA, katri.lindberg@pirha.fi
Perustelut
Osana Aluehallituksen 16.6.2025 hyväksymää kehittämissuunnitelmaa vaikuttamistoimielimille järjestettiin yhteinen työpaja 28.5.2026 teemalla vaikuttava vaikuttaminen. Työpajan tarkoituksena oli kirkastaa Pirkanmaan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielinten roolia sekä vaikuttamisen muotoja. Vaikuttamistoimielinten tehtävänä on edustaa ikäihmisiä, vammaisia henkilöitä ja nuoria sekä erityisesti niitä, joiden ääni ei muuten kuulu sekä vahvistaa ryhmien osallisuutta päätöksenteossa ja arjessa.
Työpajaan osallistui jäseniä kaikista Pirkanmaan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimistä. Asiakaskokemuksen ja osallistumisen yksiköstä on laadittu yhteenveto ja kehittämisehdotuksia työpajan tuloksien pohjalta.
Vaikuttamistoimielinten puheenjohtajakollegion kokouksessa 24.8.2026 sovittiin, että kaikki vaikuttamistoimielimet käsittelevät työpajan tuloksia kokouksissaan vuoden 2026 loppuun mennessä. Keskustelun tukena käytetään oheismateriaalina olevaa pohjaa. Jatkotoimenpiteistä sovitaan myöhemmin.
Kokouskäsittely
Puheenjohtaja Helmi Salmelin ehdotti, että järjestetään kokouksen ulkopuolinen työpaja etänä tärkeimpien kehittämiskohteiden läpi käymiseen ja päätetään työpajan tuloksen perusteella kehittämiskohteet seuraavassa nuorisovaltuuston kokouksessa.
Nuorisovaltuuston jäsen Leo Valkonen ehdotti, että käydään seuraavassa kokouksessa pykälä läpi työpajamuotoisesti keskustellen, jonka tuloksen perusteella päätetään tärkeimmät kehittämiskohteet. Puheenjohtaja Salmelin veti ehdotuksensa pois. Hyväksyttiin Leo Valkosen ehdotus yksimielisesti.