Perustelut
Hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimet ovat lakisääteisiä nuorten, vammaisten henkilöiden sekä ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamiskanavia. Hyvinvointialueella kuuluu olla lain mukaan kolme erilaista vaikuttamistoimielintä: nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto. Niiden tehtävänä on tuoda kohderyhmiensä ääni kuuluviin hyvinvointialueen toiminnassa ja päätöksenteossa.
Vaikuttamistoimielimet eivät ole varsinaisia toimielimiä eivätkä niiden jäsenet ole hyvinvointialueen luottamushenkilöitä. Tämän vuoksi hallintolain tai hallintosäännön mukaiset menettelyt eivät tule automaattisesti käyttöön vaikuttamistoimielinten kohdalla (esim. kokousmenettely, sukupuolikiintiöt). Hyvinvointialueen omilla päätöksillä ja linjauksilla hallintolaissa ja hallintosäännössä määriteltyjä menettelyitä voidaan kuitenkin soveltaa myös vaikuttamistoimielimiin.
Käsikirjan tavoitteena on selkiyttää vaikuttamistoimielimien käytäntöjä ja roolia Pirkanmaan hyvinvointialueella käytännön työskentelyn näkökulmasta. Vaikuttamistoimielintyöskentelyssä sovelletaan ensisijaisesti mitä hallintosäännössä ja aluehallituksen hyväksymissä vaikuttamistoimielinten työjärjestyksissä määrätään. Valiokuntien ja vaikuttamistoimielinten yhteistyöstä linjataan lisäksi aluevaltuuston hyväksymässä valiokuntaohjelmassa. Käsikirjan tarkoituksena on olla työjärjestyksiä joustavampi niin, että sen päivittäminen tehdään vaikuttamistoimielinten puheenjohtajiston linjausten pohjalta.
Vaikuttamistoimielinten käsikirjan hyväksyy vaikuttamistoimielinten puheenjohtajakollegio. Oheismateriaalina luonnos vaikuttamistoimielinten käsikirjasta.