Työsuojelutoimikunta, kokous 19.10.2026

Esityslista on tarkastamaton

§ 75 Tays-Kauppi kampusalueen rakentamisen vaikutus alueella liikkumiseen

30029/2026

Valmistelija

  • Pekka Kilponen, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, pekka.kilponen@pirha.fi

Perustelut

Tays uudistamisohjelma on kokonaisvaltainen toimintaprosessien uudistamishanke, jossa uusilla tiloilla tuetaan toiminnan uudistumista. Sairaalatiloja ja toimintaa suunnitellessa pyritään ennakoimaan, miten palvelujen kysyntä ja tarjonta tulevat kehittymään tulevaisuudessa. Huomioon otetaan esimerkiksi alueen väestön kehitys, tautien esiintyvyys, uusien palvelujen, hoitomuotojen ja digitalisaation kehittyminen sekä valinnanvapausasiakkaiden määrän muutos.  Uusia tiloja ja toimintamalleja on jo otettu käyttöön, mutta uudistaminen jatkuu edelleen.

Uudistamisohjelmassa  rakennetaan useita uusia rakennuksia sekä puretaan aiemmin käytössä olleita. Hankkeen eri vaiheissa yhteensovitetaan rakentamisen vaateita sekä Pirhan toimintojen toimimista yhtäaikaisesti. Rakentamisella on vaikutusta Tays Kauppi kampuksella työskentelevien työntekijöiden liikkumiseen niin työpäivän aikana kuin työmatkoihin.

Työsuojelutoimikunnan tehtävänä on käsitellä laajoja työturvallisuuteen vaikuttavia asioita. Työmatkaturvallisuus on yksi osa työturvallisuutta. Työsuojelutoimikunta saa tilannekatsauksen M- ja P-rakennuksien rakentamisen vaikutuksesta liikkumiseen Tays-Kauppi kampuksella vuosina 2026-2028.

 

Päätösehdotus

Työsuojelutoimikunta saa tiedoksi tilannekatsauksen sekä tarvittaessa antaa siitä lausunnon.