Perustelut
Työnantaja voi saada Kansaneläkelaitokselta, Kelalta korvausta lakisääteisen ehkäisevän työterveyshuollon ja vapaaehtoisen sairaanhoidon kustannuksista niin kutsutuista Kela I ja Kela II palveluista. Korvattavaksi haettavan työterveyshuollon tulee pohjautua ajan tasalla oleviin työterveyshuoltosopimukseen, työpaikkaselvityksiin sekä työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan. Pirkanmaan hyvinvointialueella noudatettiin vuonna 2025 kahta eri toimintasuunnitelmaa. Ensimmäinen toimintasuunnitelma oli käytössä tammikuusta toukokuuhun ja toinen kesäkuusta joulukuuhun.
Korvausta voi saada ehkäisevästä työterveyshuollosta sekä yleislääkäritasoisesta sairaanhoidosta, jonka työnantaja hankkii samalta työterveyshuollon palveluntuottajalta kuin ehkäisevän työterveyshuollon palvelut. Kela edellyttää, että työterveyshuolto on toteutettu hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisesti. Korvauksen saaminen edellyttää korvaushakemuksen käsittelyä työpaikalla työterveyshuoltolain tarkoittaman yhteistoiminnan mukaisesti, ja siitä tulee olla annettuna työsuojelutoimikunnan lausunto.
Pirkanmaan hyvinvointialueen työsuojelutoimikunta kuulee esittelyn vuoden 2025 työterveyshuoltopalveluiden Kansaneläkelaitokselle (Kela) annettavasta korvaushakemuksesta ja antaa lausunnon siitä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Aija Tuimala, HR-JOHTAJA, aija.tuimala@pirha.fi
Työsuojelutoimikunta antaa lausunnon vuoden 2025 työterveyshuoltopalveluiden korvaushakemuksesta.