Yhteistoimintaelin, kokous 20.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 21 Tukipalveluiden toimeenpanon käynnistäminen

Perustelut

Hyvinvointialue voi tuottaa palveluja järjestämisvastuulleen kuuluvissa palveluissa itse, yhteistoiminnassa muiden hyvinvointialueiden kanssa tai hankkia ne sopimukseen perustuen muilta palvelujen tuottajilta (hyvinvointialuelaki 9 §).

Mahdollisia tukipalveluiden järjestämistapoja on käsitelty Pirkanmaan hyvinvointialueen valmistelussa yhteistyössä kuntien talous- ja hallintojohtajien kanssa, väliaikaisessa toimielimessä, kuntakohtaisissa neuvotteluissa sekä yhteistyössä hyvinvointialueelle siirtyvien inhouse-yhtiöiden kanssa.

Hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaosto esittää aluehallitukselle ja edelleen aluevaltuustolle, että tukipalveluiden tuottaminen keskitetään seuraaville yhtiöille laadittavan toteutussuunnitelman mukaisesti: Istekki Oy, Monetra Pirkanmaa Oy, Pirkanmaan Voimia Oy, Tuomi Logistiikka Oy, Monetra Oulu Oy, Sakupe Oy ja Servi Oy. Muut tukipalvelut tuotetaan pääosin hyvinvointialueen omana toimintana.

Omaksi toiminnaksi tulisi tällöin keskittää muut tukipalveluiden tehtäväkokonaisuudet, joissa erityisesti korostuu välittömät yhteydet palvelutuotannon asiakas- ja potilastoimintaan.   Tukipalveluiden palvelujen sisällön ohjaaminen tulee kytkeä niihin prosesseihin, joita kyseisellä tukipalvelulla tuetaan. Hyvinvointialueella tulee olla riittävä ja ammattitaitoinen henkilöstö ohjaamaan tukipalveluiden ostosopimusten toteutumista ja huolehtimaan tarvittavista viranomaistoiminnan edellyttämistä tehtävistä.

Järjestämisvastuun siirron mahdollistuminen 1.1.2023 edellyttää hyvää viestintää ja yhteistoimintaa henkilöstön ja eri toimijoiden kesken.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Valkama, Yhteistoimintaelimen jäsen, anu.valkama@pirha.fi

Yhteistoimintaelimelle esitetään, että hyvinvointialueen tukipalveluiden järjestämistavan mukainen toimeenpano ja henkilöstösiirtojen suunnittelu käynnistetään yhteistoiminnassa, ja sovitaan seuraavan käsittelyn ajankohta (ehdotus syyskuun alku).

Päätös

Järjestöt ilmoittavat neuvottelijat Vesa Koskiselle kesäkuun loppuun mennessä.

Asiaa käsitellään seuraavan kerran elokuussa. Järjestöjen neuvottelijoiden ja yhteistoimintaelimen yhteiskokous pidetään 22.8.2022 klo 13 alkaen ja Voimian kanssa käynnistetään neuvottelut 23.8.2022.