5317/2026
Hallintosääntö § 45 Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 7 § ja 8 § Ohjekirjeet ja toimintaohjeet
Sosiaaliohjaajan työhön kuuluu asiakkaiden tilanteiden selvittämistä ja palvelutarpeiden arviointia, hakemusten käsittelyä sekä päätöksentekoa vammaispalvelulain mukaisista palveluista. Työhön kuuluu myös palvelusuunnitelmien laatimista, asiakkaiden ja heidän lähiverkostonsa neuvontaa ja ohjausta, kotikäyntejä sekä erilaista viranomaisyhteistyötä. Sosiaaliohjaajan sijaisuudet sijoittuvat Lempäälään, Nokialle sekä Kangasalalle ja Mänttä-Vilppulaan ja ajoittuvat kesä-elokuulle 2026.
Sosiaaliohjaajan viransisijaisuuteen voi valita Suomessa laillistetun sosionomin, geronomin, kuntoutuksen ohjaajan tai kyseiseen ammattiin opiskelevan henkilön, jolla on riittävät edellytykset ammatissa toimimiseen.
Eduksi katsotaan mahdollisuus käyttää autoa työtehtävissä.
Sosiaaliohjaajan viran kesäsijaisuudet on 19.1.2026 julistettu haettavaksi Pirkanmaan hyvinvointialueen internet-sivuilla osoitteessa www.pirha.fi sekä ilmoituskanavilla Kuntarekry.fi ja Työmarkkinatori, hakuavain Pirha-01-278-26. Hakuaika oli 19.1. - 2.2.2026.
Viransijaisuuksia haki määräajassa 41 henkilöä. Palvelupäällikkö ja johtavat sosiaalityöntekijät kutsuivat haastatteluun kahdeksan hakijaa, joista yksi perui haastattelun.
Sosiaaliohjaajan viransijaisuuteen valitaan Miska Karhu.
Valintapäätös perustuu kokonaisarviointiin, jossa on huomioitu henkilöhaastattelu, työkokemus sekä henkilön suorittamat koulutukset ja tutkinnot. Yllä mainittu henkilö on taidoiltaan ja kyvyiltään ansioitunein ja soveltuvin hakija täytettävään virkaan.
Vammaissosiaalityön vastuualueen sosiaaliohjaajan viransijaisuuteen ajalle 1.6. - 31.8.2026 valitaan Miska Karhu.
Tehtävässä on koeaika, joka on enintään puolet palvelussuhteen kestosta.