1139/2025
Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosääntö 22 §.
Valmistelijan yhteystiedot Vammaispalvelujohtaja Marjaana Räsänen, puh. 040 8004712, etunimi.sukunimi@pirha.fi
Asiantuntijaryhmän arvio on kehitysvammalain 42 §:n mukaan pakollinen rajoitustoimenpiteitä käytettäessä. Asiantuntijaryhmä antaa arvion asiakkaan itsemääräämisoikeuteen liittyvästä kyvystä tehdä päätöksiä itseensä liittyen sekä rajoittamisesta silloin, kun asiakas ei itse pysty ottamaan kantaa rajoitustoimenpiteiden käyttöön liittyen. Arvion perusteella yksiköissä voidaan käyttää erikseen nimettyjä rajoitustoimenpiteitä muistaen kuitenkin, että rajoittaminen on aina viimesijaisin keino.
Asiantuntijaryhmä koostuu sosiaalityön, lääketieteen ja psykologian asiantuntijoista. Asiantuntijaryhmä tekee arvion yhdessä yhteisessä palaverissa tarpeen mukaan, mutta vähintään 6 kuukauden välein. Asiantuntijaryhmän arvio kirjataan asiakkaan asiakastietojärjestelmään ja asiakkaan yksikköön ilmoitetaan käytettävissä olevista rajoitustoimenpiteistä kirjallisesti. Lisäksi asiantuntijaryhmä seuraa raportointia säännöllisesti ja ottaa kantaa rajoitustoimenpiteiden käyttöön yksiköissä. Asiantuntijaryhmä tekee tiivistä yhteistyötä yksiköiden kanssa miettien ja ehdottaen erilaisia mukautuksia, jotta rajoitustoimenpiteitä ei tarvitsisi käyttää.
Pirkanmaan hyvinvointialueella itsemääräämisoikeuden asiantuntijaryhmän arvioita tarvitaan kehitysvammaisten asumisen ja päiväaikaisen toiminnan reilulle 100 asiakkaalle. Pirkanmaan hyvinvointialueen itsemääräämisoikeuden asiantuntijaryhmään esitetään jäseniksi alueittain seuraavia henkilöitä:
Etelä terveyskeskuslääkäri Sanna Ylieskola terveyskeskuslääkäri (vara ja päätöksiä tekevä lääkäri) Kerttu Jantunen psykologi Elli Ikola sosiaalityöntekijä (ryhmän vetäjä) Anu Pulkkinen sosiaalityöntekijä (vara) Jasmiina Ahvenjärvi sosiaalityöntekijä (vara) Janna Hakala sosiaalityöntekijä (vara) Mira Kauhanen sosiaalityöntekijä (vara) Saila Lind
Länsi terveyskeskuslääkäri (tekee myös päätöksiä) Minna Järnvall psykologi Carita Nylund sosiaalityöntekijä (ryhmän vetäjä) Janna Hakala sosiaalityöntekijä (vara) Jasmiina Ahvenjärvi sosiaalityöntekijä (vara) Saila Lind sosiaalityöntekijä (vara) Mira Kauhanen Sosiaalityöntekijä (vara) Anu Pulkkinen
Pohjoinen terveyskeskuslääkäri Teemu Lankinen erikoistuva lääkäri (vara) Elena Alanko apulaisylilääkäri (päätöksiä tekevä lääkäri, vara) Sari Torkkeli psykologi Tiina Nurmi (osa Tampereen yksiköistä ja Ruovesi) psykologi Laura Haikonen (osa Tampereen yksiköistä, Pirkkala ja Virrat) sosiaalityöntekijä (ryhmän vetäjä) Saila Lind sosiaalityöntekijä (vara) Jasmiina Ahvenjärvi sosiaalityöntekijä (vara) Janna Hakala sosiaalityöntekijä (vara) Mira Kauhanen Sosiaalityöntekijä (vara) Anu Pulkkinen Johtava ohjaaja Leena Darwish
Päätän, että Pirkanmaan hyvinvointialueen itsemääräämisoikeuden asiantuntijaryhmään nimetään jäseniksi alueittain esityksen mukaiset henkilöt.
Asiantuntijaryhmä nimetään aina vuodeksi kerrallaan.
Osallistujien mahdolliset matkakustannukset maksetaan heidän omilta kustannuspaikoiltaan.