Esitys
Valmistelija johtava sosiaalityöntekijä Elina Koivisto, etunimi.i.sukunimi@pirha.fi
Sosiaali- ja kriisipäivystyksen yksikkö on osa Erityisten sosiaalipalveluiden vastuualuetta. Sosiaali- ja kriisipäivystys auttaa kiireellistä sosiaalihuollon arviota vaativissa tilanteissa virka-ajan ulkopuolella. Sosiaali- ja kriisipäivystyksen tehtävänä on virka-aikaan palvelulla erityisesti kriisityön tarpeessa olevia asiakkaita ja virka-ajan ulkopuolella tehtävänkuva laajenee kaikkiin sosiaalihuollollisiin hätätilanteisiin kuten lastensuojelullisiin arvioihin ja ikäihmisten akuutteihin kotona pärjäämisen haasteihin. Muita sosiaalihuollollisia hätätilanteita voivat olla myös akuutti asunnottomuus, lähisuhde- ja perheväkivaltatilanteissa asiakkaan turvaaminen, sekä toimeentuloon liittyvät akuutit tilanteet. Työssä keskeistä on välttämättömän ja kiireellisen avuntarpeen arviointi ja tarvittavan palvelun järjestäminen asiakkaalle asiakaslähtöisesti ja asiakasta kuullen. Sosiaali- ja kriisipäivystys on lisäksi vuorokauden ympäri suuronnettomuusvalmiudessa psykososiaalisen tuen osalta ja yksikkö tarjoaa myös ohjausta ja neuvontaa niin yhteistyökumppaneille kuin asiakkaille. Sosiaali- ja kriisipäivystyksen työ on kolmivuorotyötä.
Sosiaali- ja kriisipäivystyksessä työtä tehdään aina työparina toisen sosiaalityöntekijän tai kriisityöntekijän kanssa. Yhteistyö eri viranomaisten kanssa on myös tiivistä. Asiakastyötä tehdään puhelimitse ja asiakastapaamisilla vaihtuvissa paikoissa ja tilanteissa.
Sosiaalityöntekijän viran kelpoisuusvaatimuksena on Suomessa laillistettu sosiaalityöntekijä ja kokemus sosiaalityön tehtävistä. Eduksi katsotaan kokemus sosiaalipäivystystyöstä ja kriisityön osaaminen. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Muu kielitaito katsotaan eduksi.
Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, rohkeutta ja uteliaisuutta oppia uutta. Työ on liikkuvaa ja edellyttää voimassa olevaa B-ajokorttia ja ajotaitoa.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisesti (SOTE -sopimus).
Sosiaalityöntekijän kaksi (2) toistaiseksi voimassa olevaa virkaa, virkanumerot virkanumero 48390-0092 ja 48390-0529 virkaa ja yksi (1) sosiaalityöntekijän määräaikainen viransijaisuus, virkanumero 48390-0084 on julistettu haettavaksi Pirkanmaan hyvinvointialueen internetsivuilla www.pirha.fi, Kuntarekryssä ja Työmarkkinatorilla. Hakuavain on Pirha-01-508-26. Hakuaika oli 20.2.2026-6.3.2026
Virkaa haki määräajassa kaksikymmentäkolme hakijaa. Hakijoista neljätoista (14) täytti kelpoisuusvaatimukset. Hakijoita seitsemän (7) kutsuttiin haastatteluun, joista yksi (1) perui hakemuksensa haastatteluun kutsuttaessa. Näin ollen johtavat sosiaalityöntekijät haastettelivat kuusi (6) hakijaa.
Johtavat sosiaalityöntekijät esittävät, että erityisten sosiaalipalveluiden vastuualueen sosiaalityöntekijän virkaan, virkanumero 48390-0529, valitaan yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä Suvi Koponen 5.5.2026 alkaen. Virkavalintaan ei sovelleta koeaikaa, koska Koponen on tehnyt vastaavaa työtä samassa yksikössä usean vuoden ajan.
Valintapäätös perustuu kokonaisarviointiin, jossa on huomioitu henkilöhaastattelu, työkokemus sekä henkilön suorittamat koulutukset ja tutkinnot. Valittu henkilö on taidoiltaan ja kyvyiltään ansioitunein ja soveltuvin hakija täytettävään virkaan.
Varasijalle toistaiseksi voimassa oleviin sosiaalityöntekijän virkoihin valitaan 1. varasijalle yhteiskuntatieteiden maisteri Marika Vähäjylkkä ja 2. varasijalle yhteiskuntatieteiden maisteri Kreetta-Liisa Koskela.
Varasijalle määräaikaiseen sosiaalityöntekijän viransijaisuuteen valitaan 1. varasijalle yhteiskuntatieteiden maisteri Kreetta-Liisa Koskela.