§ 1/2024 Virkasuhteen purkaminen koeaikana

Lataa 

25631/2024

Päätöspäivämäärä

10.10.2024

Päätöksen tekijä

Ylilääkäri, Sastamalan ja Valkeakosken kampussairaalat

Päätöksen perustelut

Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 2 luku 8 §

Esitys

Valmistelija

Henkilöstöpäällikkö Anu Nyman, etunimi.sukunimi@pirha.fi.

Viranhaltija on aloittanut Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluksessa määräaikaisena lääkärinä 1.8.2024. Viranhaltijalla on virkamääräyksessä 3 kuukauden koeaika, jonka kuluessa palvelussuhde voidaan molemmin puolin purkaa välittömästi koeajan perusteella.  kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 2 luvun 8 §:n mukaan.

Viranhaltija on osoittanut, ettei hän ole huolellisesta perehdyttämisestä, jatkuvasta ohjauksesta, esihenkilön ja tiimin tuesta huolimatta kyennyt suoriutumaan virkaan kuuluvista työtehtävistä viranhoidon sekä asiakas- että potilasturvallisuuden kannalta kohtuullisella tavalla.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 8 luvun 43 §:n 1 momentin mukaan ennen työnantajan suorittamaa irtisanomista tai purkamista viranhaltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi virkasuhteen päättämisen syistä perusteluineen. Viranhaltijalla on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Oikeudesta käyttää avustajaa on ilmoitettava viranhaltijalle. Työnantajan suorittamaa irtisanomista tai purkamista koskeva päätös perusteluineen on merkittävä pöytäkirjaan.

Viranhaltijalle on 26.9.2024 toimitetulla kuulemiskutsulla varattu tilaisuus tulla kuulluksi 3.10.2024, jolloin viranhaltijaa on kuultu. Lisäksi viranhaltijalle on pidetty jatkettu kuulemistilaisuus 10.10.2024. Viranhaltijalle on kutsun yhteydessä ilmoitettu hänen oikeudestaan kuultaessa käyttää avustajaa ja jatkettu kuulemistilaisuus on pidetty 10.10.2024, koska viranhaltija ei ollut saanut yrityksistä huolimatta 3.10.2024 paikalle haluamaansa avustajaa. Viranhaltija on ollut läsnä tilaisuuksissa ja häntä on kuulemistilaisuuksissa kuultu. Lisäksi viranhaltija on toimittanut oman selvityksensä asiaan, jota on käyty kuulemistilaisuuksissa läpi.

Päätöksen salassa pidettävässä liitteessä on virkasuhteen purkamista koeaikana koskevat tarkentavat perustelut.

Päätös

Puran määräaikaisen terveyskeskuslääkärin virkasuhteen koeaikana kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 2 luvun 8 §:n perusteella päättymään 10.10.2024.

Allekirjoitus

Tuija Väänänen, ylilääkäri

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue