Konserni- ja toimitilajaosto, kokous 17.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Hyvinvointialueen päätös koskien DigiFinland Oy:n omistajuutta

88/2022

Valmistelija

  • Heli Hirvelä, hallinnon valmistelukokonaisuuden johtaja, heli.hirvela@pirha.fi
  • Pasi Lehmus, Tietohallintojohtaja

Perustelut

Valtiovarainministeriö pyytää Pirkanmaan hyvinvointialuetta osaltaan tekemään päätöksen DigiFinland Oy:n omistuspohjan laajentamisesta.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta on 1.3.2022 puoltanut valtion omistaman DigiFinland Oy:n omistuspohjan laajentamista hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle 1.1.2023 lukien. DigiFinland kehittää ja tuottaa kansallisia digitaalisia palveluja sosiaali- ja terveydenhuollon, pelastustoimen ja muiden toimialojen tarpeisiin sekä tukee toimialariippumattomasti ICT:n yhteentoimivuutta ja tiedolla johtamista. DigiFinland tuottaa tällä hetkellä muun ohella Omaoloja Päivystysapu 116117 -palveluita, jotka ovat kansallisesti merkittäviä asukkaiden sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. DigiFinlandilla valmistuu vuoden 2022 aikana uusia palveluja vaiheistetusti tuotantoon. DigiFinlandilla nähdään olevan merkittävä rooli hyvinvointialueiden ja valtion yhteisenä sidosyksikkötoimijana.

DigiFinlandin omistajaohjaajana toimiva valtiovarainministeriö yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön ja sisäministeriön kanssa sekä hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-sairaanhoitopiiri ovat käyneet huhti - toukokuussa 2022 neuvottelut DigiFinlandin omistuksen laajentamisesta 1.1.2023 lukien. Pirkanmaalta neuvotteluihin ovat osallistuneet Pasi Lehmus, Jaakko Herrala ja Heli Hirvelä. Neuvotteluissa on yhteistyössä viimeistelty DigiFinlandin osakassopimus ja yhtiöjärjestys sekä omistuksen luovuttamiseen liittyvät ehdot.

Tarkoituksena on, että valtio luovuttaa enemmistöomistuksen DigiFinlandista vastikkeetta hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle siten, että valtiolle jää vähintään 33,4 prosentin omistus- ja äänivaltaosuus yhtiöstä. Omistuksen luovuttaminen edellyttää eduskunnan suostumusta ja valtioneuvoston yleisistunnon päätöstä. Hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle voidaan luovuttaa yhteensä noin 66,6 % omistus- ja äänivaltaosuus yhtiössä. Tarkoitus on, että niiden kesken omistus- ja äänivaltaosuudet jakautuvat tasan, eli kaikki saavat yhtä monta osaketta ja ääntä.

DigiFinlandin omistajilla ei ole velvollisuutta rahoittaa yhtiöitä tai hankkia sen tuottamia palveluita. Palvelujen tilaamista ja rahoittamista koskevat asiat sovitaan syksyllä 2022 tilaajakohtaisesti yhtiön ja sen asiakkaiden kesken. DigiFinlandin liiketoimintamallin pääasiallisena asiakasryhmänä ovat hankintalain mukaisen sidosyksikköaseman perusteella 1.1.2023 lukien hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki, HUSyhtymä ja valtio. Sidosyksikköasema mahdollistaa yhtiön palveluiden hankkimisen niitä kilpailuttamatta.  Hyvinvointialueet hankkivat DigiFinlandin palveluita erikseen solmittavien palvelusopimusten nojalla. Osakeomistus ei velvoita hankkimaan yhtiön palveluita eikä rahoittamaan yhtiötä.

Omistusjärjestelyn toteuttamista koskevan valtioneuvoston yleisistunnon päätöksen jälkeen, jos omistusjärjestelyn edellytykset täyttyvät, hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUSyhtymälle suunnataan myöhemmin vuoden 2022 aikana osakeanti, jossa niillä on mahdollisuus merkitä vastikkeetta DigiFinlandin osakkeita. Osakeannin ehdot on esitetty liitteessä 1. Osakemerkinnän ehtona on, että osakkeiden merkitsijä sitoutuu ja allekirjoittaa liitteen 2 mukaisen osakassopimuksen.

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 14 §:n mukaan (HS 6.6.2022) konserni- ja toimitilajaoston tehtävänä on päättää tytäryhtiöiden, osakkuus- ja osaomistusyhtiöiden osakkeiden hankinnasta ja luovuttamisesta silloin kun sillä ei ole vaikutusta konsernirakenteeseen. Lisäksi konserni- ja toimitilajaosto päättää yhtiöjärjestysten ja osakassopimusten hyväksymisestä sekä niiden muutoksista. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Juho Ojares, Aluevaltuuston Jäsen, Juho.Ojares@pirha.fi

Konserni- ja toimitilajaosto päättää 

  • merkitä 2.893 kappaletta DigiFinland Oy:n (2859355-7) osakkeita olennaisilta osin liitteen 1 mukaisin ehdoin, sillä edellytyksellä, että Pirkanmaan hyvinvointialueelle tarjotaan merkittäväksi DigiFinland Oy:n osakkeita, 
  • hyväksyä yhtiön osakassopimuksen olennaisilta osin liitteen 2 mukaisin ehdoin ja 
  • valtuuttaa konsernipalvelujohtajan allekirjoittamaan olennaisilta osin liitteen 2 mukaisen osakassopimuksen ja liitteen 3 mukaisen osakkeiden merkintäsitoumuksen, hyväksymään merkittävien osakkeiden määrän mahdollisen muutoksen ja neuvottelemaan ja hyväksymään teknisluonteisia muutoksia liitteisiin 1–3.

Päätös

Hyväksyttiin.

 

 

Kokouskäsittely

Merkittiin, että kokouksessa kuultiin asiantuntijana tietohallintojohtaja Pasi Lehmusta asian esittelyn aikana.

Tiedoksi

Valtiovarainministeriö, valmistelijat

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus tehdään Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitukselle.

Postiosoite: PL 2000, 33521 Tampere
Käyntiosoite: Biokatu 12, 3. krs, Kirjaamo
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Hyvinvointialue ei vastaa sähköpostitse toimitettujen oikaisuvaatimusten tietoturvallisuudesta.

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.