§ 42/2023 Asukaskyselyn toteuttaminen II, Lumoame Oy

Lataa 

2136/2023

Päätöspäivämäärä

4.10.2023

Päätöksen tekijä

Konsernipalvelujohtaja

Päätöksen perustelut

Hallintosääntö § 62

Esitys

Pirkanmaan hyvinvointialueen palvelujen verkosto on muuttumassa. Asukkaiden ajatuksia ja kehitysehdotuksia tehdyistä suunnitelmista kerätään kyselyllä. Kyselyn tuloksia käytetään päätöksenteon tukena ja suunnitelmien kehittämisessä. Kyselyn tulosten kerääminen ja analysointi tehdään yhteistyökumppanin kanssa.

 

Asukkaiden näkökulma Pirkanmaan hyvinvointialueen palvelujen verkon muutoksiin:

Asukkaiden vaikuttaminen päätöksentekoon ja osallistuminen palvelujen suunnitteluun on keskeinen tavoite Pirkanmaan hyvinvointialueen toiminnassa. Palveluiden verkosto on muuttumassa. On tärkeää kerätä asukkaiden ajatuksia ja kehitysehdotuksia tehdyistä suunnitelmista, joilla on vaikutusta kaikkien pirkanmaalaisten asukkaiden arkeen.

Asukkaiden osallistuminen toteutetaan kyselyllä, jota jaetaan pirha.fi -sivustolla, sosiaalisessa mediassa ja paperilomakkeilla. Vastaajajoukon ensisijainen kohderyhmä ovat ikäihmiset, vammaiset ja mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakkaat ja heidän läheisensä.

Kyselyssä on kaksi taustakysymystä, ja kolmelle asiakasryhmälle kullekin yksi kysymyspatteristo, jossa selvitetään palvelujen osatekijöiden tärkeyttä sekä yksi avoin kysymys. Avoimen kysymyksen kautta selvitetään mm. mitä asioita kehittämisessä pitää ottaa huomioon asukkaiden palvelutarpeiden kannalta. Jotta avoimet vastaukset saataisiin teemoiteltua tehokkaasti ja laajasti hyödynnettyä yhdessä taustakysymysten ja strukturoitujen kysymysten kanssa, apuna käytetään tekoälyä.

Tarjousta pyydettiin Lumoame Oy:ltä. Lumoame Oy on ollut aiemmin toteuttamassa Pirkanmaan hyvinvointialueen strategian valmisteluun liittyvää kyselyä, ja suoran palautteen käsittelyn pilotointia. Lisäksi Lumoame Oy on yhteistyökumppanina asukaskyselyssä, joka keruu päättyi 24.9.2023. Tämä kysely on osittain jatkoa strategian valmistelun ja asukaskyselylle. Jo aloitettu yhteistyö nopeuttaa kyselyn toteutusta, jolloin tulokset ovat paremmin hyödynnettävissä suunnittelun seuraavassa vaiheessa. Lumoame Oy toteuttaa sekä strukturoitujen kysymysten että avoimen palautteen käsittelyn, jolloin kaksi erilaista kysymystyyppiä voidaan yhdistää helpommin

 

Valmistelijan yhteystiedot
Asiakaskokemuspäällikkö Marika Järvinen marika.jarvinen@pirha.fi,  puh. 050 596 9188

Päätös

Päätän, että asukaskyselyn toteuttaminen hankitaan ja tehdään yhteistyössä Lumoame Oy:n kanssa.

Toteutuksen hinta on 6 200 euroa + alv.

Kustannukset maksetaan strategian toimeenpano-ohjelmaan varatuista kehittämisrahoista kärki 1:stä ja kustannuspaikalta 80000,​ projektitunniste P60554.

Allekirjoitus

Juhani Sand, konsernipalvelujohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue