§ 44/2022 Hankintalain 15§ mukainen asiantuntijatyön tilaaminen Istekki Oy:ltä - Työvoimanhallinnan tietojärjestelmän kilpailutuksen vaihe 2

Lataa 

283/2022

Päätöspäivämäärä

16.6.2022

Päätöksen tekijä

Hyvinvointialuejohtaja

Päätöksen perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston 6.6.2022 päätös §73.

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosääntö §16.

Esitys

Suomeen syntyy uusi hallinnon taso 1.1.2023 alkaen. Koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Samalla uudistetaan pelastustoimen palvelut. Pirkanmaalla se tarkoittaa noin 19 000 työntekijän kokoista organisaatiota. Tulevaisuudessa hyvinvointialueet ovat vastuussa siitä, että asukkaat saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut.

Nykyiset työvuorosuunnittelun järjestelmäratkaisut hankaloittavat keskitetyn työvuorosuunnittelun toteutumista eivätkä mahdollista ohjelmistoavusteisen suunnittelun hyödyntämistä. Henkilöstövoimavarat tulisi suunnitella ja kohdentaa mahdollisimman optimaalisesti, organisaatioiden tarpeiden mukaisella tavalla ja suunnittelijoilla on apunaan sitä tukevat tietojärjestelmät.

Vuoden 2022 aikana on tavoitteena toteuttaa henkilöstövoimavarojen tietoperusteisen johtamisen ja työvuorosuunnittelun majdollistavan työvoimanhallintajärjestelmän kilpailutuksen valmisteluun liittyviä suunnittelutehtäviä. Tehtävän sisällöllisestä ohjauksesta vastaavat Pirkanmaan hyvinvointialueen HR- valmistelu ja HR-ICT-valmistelu sekä PirSOTE -hankkeen henkilöstövoimavarojen tiedolla johtamisen hankkeen toimijat yhteistyössä.

Istekki Oy tarjoaa työvoimanhallinnan järjestelmien kilpailutuksen valmisteluun ja määrittelyyn liittyen hyvinvointialueen tarpeisiin perustuvat työvoimanhallinnan tietojärjestelmän vaatimusmäärittelyn kilpailutusta varten, sekä tietojärjestelmiin liittyvien integraatiorajapintojen selvittämisen ja kuvaamisen siltä osin, kun ne tulee huomioida tietojärjestelmän kilpailutuksen ja hankintaan liittyvien jatkorahoituksen tavoitteiden, toimenpiteiden, käyttöönoton aikataulun ja suunnitelman kuvaamiseksi. Hanke kattaa koko Pirkanmaan hyvinvointialuetta koskevat tarpeet. Toteuttamisaikataulu on 1.8.2022 – 31.12.2022. Istekki Oy:n tarjouksen perusteella kokonaisuus on enintään 13.500 €,

Istekki Oy on julkisomisteinen osakeyhtiö, jossa omistajina ovat kunnat, kuntayhtymät ja omistajien strategiset kumppanit. Istekki Oy tarjoaa omistaja-asiakkaillemme strategista kumppanuutta ja kilpailukykyisiä palveluja sekä asiantuntijayhteisön, jolla on laajaa ydinosaamista julkishallinnon ja terveydenhuollon teknologiaratkaisuista. Palvelut toteutetaan kilpailutettujen palveluntuottajien avulla omistaja-asiakkaiden ostovoimaa hyödyntäen. Omistajina on tällä hetkellä 7 sairaanhoitopiiriä, 15 kuntaa ja 11 yhtiötä ja kuntayhtymää. Pirkanmaan liitto on Istekki Oy:n omistaja.

Päätös

Päätän, että Pirkanmaan hyvinvointialueen valmistelun tueksi Istekki Oy:ltä tilataan asiantuntijatyötä enintään hintaan 13.500 €.

Allekirjoitus

Jukka Alasentie, vt. hyvinvointialuejohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue