Vanhusneuvosto, kokous 14.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 113 Vanhusneuvoston kokousaikataulu 2024

27083/2023

Valmistelija

  • Maria Niiranen, SUUNNITTELIJA, maria.niiranen@pirha.fi

Perustelut

Hyväksymisaikataulu  

Hallintosäännön 124 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Aluehallitus ja aluevaltuusto ovat hyväksyneet osaltaan kokousaikataulut vuodelle 2024 syys-lokakuussa 2023. Muiden toimielimien osalta kokousaikataulut tuodaan päätettäväksi kunkin toimielimen kokoukseen loka-marraskuussa 2023.  

Aluehallituksen linjauksen mukaisesti aluehallituksen jaostojen, valtuuston valiokuntien ja vaikuttamistoimielinten työsuunnitelmien tulee pohjautua etukäteen laadittuihin vuosikelloihin. Valiokuntien ja vaikuttamistoimielinten kohdalla talousarviossa otetaan kohtuullisessa määrässä huomioon myös muu valmistelu, kuten mietintöjen valmisteluun varattava resurssi. Kustannusten säästön kannalta kaikkien toimielinten, valiokuntien ja vaikuttamistoimielinten tulee ottaa käyttöön etä- ja hybridikokouksia.  

Toimielimiin on kokonaisuudessaan varattu vuoden 2024 talousarviossa 2,9 miljoonaa euroa, jonka rajoissa toimielinten on pysyttävä. Budjettiesitys perustuu tilinpäätöksen 2023 ennusteeseen. 

Toimielinkohtainen suunnittelu  

Toimielin voi suunnitella oman työskentelynsä vuodelle 2024 annetuissa kehyksissä. Vuoden 2023 toteumatietojen perusteella laskettuna vanhusneuvoston talousarvio mahdollistaa 10 kokoontumista vuodelle 2024. Toimielimet suunnittelevat, miten kokoontumiset jakautuvat varsinaisiin kokouksiin, työpajoihin tai muihin tilaisuuksiin sekä sen pidetäänkö tilaisuudet etä-, hybridi- vai läsnäolotilaisuuksina.  

Demokratiakustannuksia seurataan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Jokaisen toimielimen, valiokunnan ja vaikuttamistoimielimen tulee pysyä talousarviokehyksessä. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin.   

Vanhusneuvostolle ehdotetaan kokouspäiviksi seuraavia ajankohtia: 

  • tiistai 6.2.2024 klo 14
  • tiistai 12.3.2024 klo 14
  • tiistai 9.4.2024 klo 14
  • tiistai 7.5.2024 klo 14
  • tiistai 4.6.2024 klo 14
  • tiistai 20.8.2024 klo 14
  • tiistai 17.9.2024 klo 14
  • tiistai 8.10.2024 klo 14
  • tiistai 5.11.2024 klo 14
  • tiistai 10.12.2024 klo 14

Ehdotus

Vanhusneuvosto päättää

  • hyväksyä kokousaikataulun vuodelle 2024 esityksen mukaisesti.

Päätös

Vanhusneuvosto päätti 

  • hyväksyä kokousaikataulun vuodelle 2024 esityksen mukaisesti. 

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).