Yhteistoimintaelin, kokous 31.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 104 Yhteistoimintaelimen kokousaikataulu vuodelle 2024

25930/2023

Valmistelija

  • Emilia Tomminen, HALLINTOASSISTENTTI, emilia.tomminen@pirha.fi

Perustelut

Hyväksymisaikataulu 

Hallintosäännön 124 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Aluehallitus ja aluevaltuusto ovat hyväksyneet osaltaan kokousaikataulut vuodelle 2024 syys-lokakuussa 2023. Muiden toimielimien osalta kokousaikataulut tuodaan päätettäväksi kunkin toimielimen kokoukseen loka-marraskuussa 2023. 

Aluehallituksen linjauksen mukaisesti aluehallituksen jaostojen, valtuuston valiokuntien ja vaikuttamistoimielinten työsuunnitelmien tulee pohjautua etukäteen laadittuihin vuosikelloihin. Valiokuntien ja vaikuttamistoimielinten kohdalla talousarviossa otetaan kohtuullisessa määrässä huomioon myös muu valmistelu, kuten mietintöjen valmisteluun varattava resurssi. Kustannusten säästön kannalta kaikkien toimielinten, valiokuntien ja vaikuttamistoimielinten tulee ottaa käyttöön etä- ja hybridikokouksia. 

Toimielimiin on kokonaisuudessaan varattu vuoden 2024 talousarviossa 2,9 miljoonaa euroa, jonka rajoissa toimielinten on pysyttävä. Budjettiesitys perustuu tilinpäätöksen 2023 ennusteeseen.

 

Toimielinkohtainen suunnittelu 

Toimielin voi suunnitella oman työskentelynsä vuodelle 2024 annetuissa kehyksissä. Vuoden 2023 toteumatietojen perusteella laskettuna yhteistoimintaelimen talousarvio mahdollistaa 11 kokoontumista vuodelle 2024. Toimielimet suunnittelevat, miten kokoontumiset jakautuvat varsinaisiin kokouksiin, työpajoihin tai muihin tilaisuuksiin sekä sen pidetäänkö tilaisuudet etä-, hybridi- vai läsnäolotilaisuuksina. 

Demokratiakustannuksia seurataan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Jokaisen toimielimen, valiokunnan ja vaikuttamistoimielimen tulee pysyä talousarviokehyksessä. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin.  

Yhteistoimintaelimelle ehdotetaan kokouspäiviksi seuraavia ajankohtia. Kokoukset pidettäisiin pääsääntöisesti Teams -etäyhteydellä.

 

  • tiistai 23.1.2024 klo 13.00
  • tiistai 20.2.2024 klo 13.00
  • tiistai 19.3.2024 klo 13.00
  • tiistai 9.4.2024 klo 13.00
  • tiistai 14.5.2024 klo 13.00
  • tiistai 11.6.2024 klo 13.00
  • tiistai 20.8.2024 klo 13.00
  • tiistai 17.9.2024 klo 13.00
  • tiistai 22.10.2024 klo 13.00
  • tiistai 12.11.2024 klo 13.00
  • tiistai 3.12.2024 klo 13.00

Ehdotus

Esittelijä

  • Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi

Yhteistoimintaelin päättää

  • hyväksyä esitetyn kokousaikataulun vuodelle 2024.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. 

Kokouskäsittely

Kimmo Mäkelä (Tehy) ehdotti, että kokous tiistaina 23.1.2024 klo 13.00 olisi läsnäolokokous. Lisäksi keskusteltiin, että vuoden aikana voidaan pitää muitakin läsnäolokokouksia. Kokousten määrän osalta todettiin, että tarpeen mukaan voidaan järjestää ylimääräisiä kokouksia. Hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).