Aluehallitus, kokous 27.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 347 Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuuston jäsenten nimeämispyyntö kaudelle 2024-2025

26181/2023

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Hyvinvointialuelaissa (611/2021) säädetään hyvinvointialueen asukkaiden osallistumismahdollisuuden yhdeksi muodoksi vaikuttamistoimielinten asettaminen. Hyvinvointialuelain 32 §:n mukaan aluehallituksen tulee asettaa nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä, ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi hyvinvointialueen vanhusneuvosto sekä vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen vammaisneuvosto.

Vaikuttamistoimielinten jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja. Lisäksi vaikuttamistoimielimiin voidaan valita muita henkilöitä.

Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuusto on aloittanut toimintansa 1.1.2023 sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden uudistusta koskevan lainsäädännön astuttua täysimittaisesti voimaan. Aluehallitus asetti kokouksessaan 23.1.2023 hyvinvointialueen nuorisovaltuuston vuodelle 2023. Samassa pykälässä aluehallitus päätti, että nuorisovaltuuston ensimmäinen kausi on kuluva vuosi. Nykyisen nuorisovaltuuston kausi päättyy, kun aluehallitus on asettanut nuorisovaltuuston seuraavalle toimikaudelle. Nuorisovaltuuston seuraavan kauden järjestäytymiskokouksen ajankohdaksi on sovittu 25.1.2024 kello 17. Lisäksi hyvinvointialueen nuorisovaltuusto valitsee kokouksessaan 9.12.2023 vapaiden paikkojen edustajat nuorisovaltuuston seuraavalle kaudelle.

Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuuston jäsenten nimeämispyyntökirje kaudelle 2024-2025 on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Eetu Hukkanen, Pirhan nuorisovaltuuston puheenjohtaja, eetu.hukkanen@pirha.fi

Nuorisovaltuusto päättää

  • esittää aluehallitukselle, että aluehallitus pyytää hyvinvointialueen kuntia nimeämään jäsenet hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon seuraavasti:     

          - yli 200 000 asukkaan kunnat: kaksi (2) jäsentä ja varajäsentä

          - alle 200 000 asukkaan kunnat: yksi (1) jäsen ja varajäsen

  • esittää aluehallitukselle, että se oikeuttaa nuorisovaltuuston täydentämään kokoonpanoaan puuttuvilla kuntien edustajilla sekä kymmenellä (10) vapaiden paikkojen edustajalla,
  • esittää aluehallitukselle, että nimettävän nuorisovaltuuston toimikausi on 25.1.2024-31.12.2025,
  • merkitä käydyn keskustelun tiedoksi.

Päätös

Nuorisovaltuusto päätti

  • esittää aluehallitukselle, että aluehallitus pyytää hyvinvointialueen kuntia nimeämään jäsenet hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon seuraavasti:
    • yli 200 000 asukkaan kunnat: neljä (4) jäsentä ja varajäsentä
    • alle 200 000, mutta yli 20 000 asukkaan kunnat: kaksi (2) jäsentä ja varajäsentä
    • alle 20 000 asukkaan kunnat: yksi (1) jäsen ja varajäsen
  • esittää aluehallitukselle, että se oikeuttaa nuorisovaltuuston täydentämään kokoonpanoaan puuttuvilla kuntien edustajilla sekä kahdeksalla (8) vapaiden paikkojen edustajalla
  • esittää aluehallitukselle, että nimettävän nuorisovaltuuston toimikausi on 25.1.2024-31.12.2025,
  • merkitä käydyn keskustelun tiedoksi.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja esitti, että päätösehdotuksen ensimmäinen kohta muutetaan kuulumaan seuraavasti:

  • esittää aluehallitukselle, että aluehallitus pyytää hyvinvointialueen kuntia nimeämään jäsenet hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon seuraavasti:
    • yli 200 000 asukkaan kunnat: neljä (4) jäsentä ja varajäsentä
    • alle 200 000, mutta yli 20 000 asukkaan kunnat: kaksi (2) jäsentä ja varajäsentä
    • alle 20 000 asukkaan kunnat: yksi (1) jäsen ja varajäsen

Lisäksi puheenjohtaja esitti, että päätösehdotuksen toinen kohta muutetaan kuulumaan seuraavasti:

  • esittää aluehallitukselle, että se oikeuttaa nuorisovaltuuston täydentämään kokoonpanoaan puuttuvilla kuntien edustajilla sekä kahdeksalla (8) vapaiden paikkojen edustajalla

Puheenjohtajan muutosehdotukset hyväksyttiin yksimielisesti. Lisäksi puheenjohtaja totesi, että muilta osin päätösehdotus hyväksyttiin esitetyn mukaisesti.

Valmistelija

  • Katri Lindberg, SUUNNITTELUPÄÄLLIKKÖ, katri.lindberg@pirha.fi
  • Henna Fager, PROJEKTISUUNNITTELIJA, henna.fager@pirha.fi
  • Vuokko Ylinen, HALLINTOJOHTAJA, vuokko.ylinen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan aluehallitus päättää vaikuttamistoimielimien toimintaedellytyksistä.

Aluehallitus päätti 10.10.2022 § 223 hyvinvointialueen nuorisovaltuuston kokoonpanosta. Nuorisovaltuuston jäsenten ja varajäsenten esitykset on pyydetty kunnista niin, että henkilö toimii myös oman kuntansa nuorisovaltuustossa. Valintatapa oli muiden vaikuttamistoimielinten tapaan väestöpohjainen. Tämä tarkoitti sitä, että nuorisovaltuusto nimettiin seuraavasti: yli 200 000 asukkaan kunnat viisi (5) jäsentä, yli 20 000 asukkaan kunnat kaksi (2) jäsentä, alle 20 000 asukkaan kunnat yksi (1) jäsen. Lisäksi aluehallitus oikeutti nuorisovaltuuston valitsemaan neljä (4) vapaavalintaista jäsentä. 

Aluehallitus hyväksyi kesäkuussa 2023 nuorisovaltuustolle työjärjestyksen, jossa jäsenten valinta ja lukumäärä on kirjattuna. Lisäksi kesäkuun päätöksessä todettiin, että talousvaikutteiset muutokset vaikuttamistoimielimien jäsenten ja puheenjohtajien määrään edellyttävät aluehallituksen erillistä päätöstä. 

Nuorisovaltuusto on valmistellut syksyn 2023 aikana päivityksiä työjärjestykseensä. Nuorisovaltuusto on myös asettanut nuorisovaltuuston toimintamallin arviointityöryhmän,​ jonka tehtävänä on ollut tarkastella laaja-​alaisesti nuorisovaltuuston tämänhetkistä kokoonpanoa,​ mahdollisia muutostarpeita sekä kuulla asiantuntijoita eri osa-​alueilta. Arviointityön loppuraporttia ei ole vielä käytettävissä. Työjärjestykseen suunnitelluista muutoksista on keskusteltu hyvinvointialueen hallinnon ja nuorisovaltuuston puheenjohtajien kesken. Muutokset koskevat muun muassa nuorisovaltuuston jäsenmäärää sekä toimikauden pituutta. Keskusteluissa lähdettiin siitä, että jäsenmäärä kokonaisuutena supistuisi.  

Nuorisovaltuusto päätti kuitenkin kokouksessaan 9.11.2023 esittää aluehallitukselle seuraavan toimikauden nuorisovaltuuston kokoonpanon valmistelun aloittamisesta ja nimeämispyynnön lähettämistä kuntiin seuraavasti: yli 200 000 asukkaan kunnat: neljä (4) jäsentä ja varajäsentä, alle 200 000, mutta yli 20 000 asukkaan kunnat: kaksi (2) jäsentä ja varajäsentä, alle 20 000 asukkaan kunnat: yksi (1) jäsen ja varajäsen  sekä vapaiden paikkojen edustajia 8 jäsentä. 

Nuorisovaltuusto esittää toimikauden pituudeksi kahta vuotta eli ajalle 22.1.2024-1.12.2025. Nuorisovaltuuston koko kasvaisi nykyisestä 38 jäsenestä 41 jäseneen. 

Nuorisovaltuusto hyväksyi työjärjestyksen muutokset samassa 9.11.2023 kokouksessa. Koska pyynnöt kuntiin uuden nuorisovaltuuston nimeämistä varten on toimitettava kuntiin hyvissä ajoin ennen uuden kauden aloitusta, aluehallitukselle esitetään tässä vaiheessa hyväksyttäväksi vain nuorisovaltuuston jäsenmäärä ja toimikausi. Työjärjestys tuodaan muilta osin päätettäväksi 11.12.2023 kokoukseen. 

Nuorisovaltuuston jäsenmäärän kasvulla on talousvaikutuksia. Mikäli aluehallitus päättää nuorisovaltuuston jäsenmäärästä sen esityksen mukaisesti, on toimielinten talousarvioon esitettyjen määrärahojen katettava kuitenkin myös suuremman kokoonpanon kustannukset. Hyvinvointialueen talouden sopeuttamistoimien vuoksi toimielinten määrärahojen tasoon ei voida esittää korotuksia. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Juhani Sand, KONSERNIPALVELUJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus päättää 

  • nuorisovaltuuston jäsenmäärästä, 

  • hyväksyä nuorisovaltuuston seuraavan toimikauden ajalle 2024–2025 ja

  • lähettää nuorisovaltuuston esittämän nimeämispyynnön Pirkanmaan kuntiin.  

Päätös

Aluehallitus päätti

  • pyytää hyvinvointialueen kuntia nimeämään jäsenet hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon seuraavasti:
    • yli 200 000 asukkaan kunnat: neljä (4) jäsentä ja varajäsentä
    • alle 200 000,​ mutta yli 20 000 asukkaan kunnat: kaksi (2) jäsentä ja varajäsentä
    • alle 20 000 asukkaan kunnat: yksi (1) jäsen ja varajäsen
  • oikeuttaa nuorisovaltuuston täydentämään kokoonpanoaan puuttuvilla kuntien edustajilla sekä kahdeksalla (8) vapaiden paikkojen edustajalla,

  • hyväksyä nuorisovaltuuston seuraavan toimikauden ajalle 2024–2025 ja

  • lähettää nuorisovaltuuston esittämän nimeämispyynnön Pirkanmaan kuntiin. 

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja ehdotti, että aluehallitus hyväksyy nuorisovaltuuston esityksen nuorisovaltuuston jäsenmäärästä. Hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Pirkanmaan hyvinvointialue,​ kirjaamo
Postiosoite: PL 272,​ 33101 Tampere
Käyntiosoite: G-rakennus, Nivelkatu 5,​ 1. krs,​ kirjaamo
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Huom. Sähköpostitse ei suositella lähetettävän henkilötietoja tai salassapidettäviä tietoja sisältäviä viestejä.

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin kello 9.00–14.30.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä myös hyvinvointialueen sähköisessä asioinnissa:
www.pirha.fi/sahkoinen-asiointi (Asioi hallinnon kanssa).

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.
     

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Päätöksen sähköistä tiedoksiantoa varten tekijä voi ilmoittaa sähköpostiosoitteensa.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen edellä mainitun kirjaamon aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.