§ 54/2023 Kokemusasiantuntijapalkkiot, asiakaskokemuksen ja osallistumisen ohjelma

Lataa 

28351/2023

Päätöspäivämäärä

20.11.2023

Päätöksen tekijä

Konsernipalvelujohtaja

Päätöksen perustelut

Hallintosääntö § 21

Esitys

Asiakaskokemuksen ja osallistumisen ohjelma sisältyy Tärkeintä ihminen -strategian kärkiteeman, jonka yhtenä tavoitteena on osallistaa asukkaat, asiakkaat ja henkilöstö palveluiden suunnitteluun. Uudet ja vakiintuneet osallistumisen menetelmät sekä osallistumista vahvistava toimintakulttuuri auttavat hyvinvointialuetta ymmärtämään paremmin asiakkaiden tarpeita ja siten järjestämään vaikuttavampia palveluita.

Kokemusasiantuntijatoiminta mahdollistaa parhaimmillaan matalan kynnyksen tukipalveluita, jonka avulla voidaan auttaa ja tukea asiakkaita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa sekä osallistaa ja kehittää palveluita aidosti asiakasta ja palvelun käyttäjää kuunnellen. Kokemusasiantuntijatoiminta on vakiintunutta toimintaa muun muassa psykiatrian ja aikuissosiaalityön puolella ja on tarkoituksenmukaista, että kokemusasiantuntijatoimintaa voidaan hyödyntää koko organisaatiossa.

Pirkanmaan hyvinvointialueen kokemusasiantuntijatoimintamallista on laadittu toimintamalli ja tietopaketti henkilöstön käyttöön, joka sisältää perehdytystä toimintaan ja käytännön asiat sekä ohjeet. Päätös kokemusasiantuntijan käyttämisestä tehdään yksikössä toimivaltaisen henkilön osalta ja toiminnan kulut kohdistuvat yksikölle. Kokemusasiantuntijatoimintaa on käsitelty sosiaali- ja terveyspalveluiden johtoryhmässä 4.11.2023, jossa se on osaltaan hyväksytty. Sosiaali- ja terveysjohtaja on tehnyt päätöksen kokemusasiantuntijoille maksettavista palkkiosta (§43/2023).

Kokemusasiantuntijatoiminnasta tiedottaminen on tunnistettu toiminnan laajemman hyödyntämisen osalta tärkeäksi. Kokemustoiminnan infotilaisuudet järjestetään joulukuun 2023 alussa, joiden sisältönä on kokemustoimintamallin ja operatiivisen toiminnan tiedottaminen. Tilaisuuksia järjestetään kaksi, joista toinen on suunnattu Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstölle ja toinen alueen järjestöille, kohderyhmänä erityisesti alueen kokemusasiantuntijat. Henkilöstölle suunnatun infotilaisuuden on tarkoitus olla avaus infotilaisuuksien sarjalle, jossa tiedottamisen toistuvuudella implementoidaan toimintaa henkilöstön käyttöön.

Infotilaisuuksien sarjan sisältönä on Pirkanmaan hyvinvointialueen toimintamalli ja kokemusasiantuntijoiden puheenvuorot. Tilaisuudet järjestetään Teamsin avulla.

Tilaisuuksien sarja on suunniteltu pidettävän alkuvuonna 2024 keskiviikkoisin 24.1.2024, 14.2.2024, 6.3.2024 ja 3.4.2024 klo 12-12:45, noin tunnin mittaisina infoina. Päivien ajankohdat voivat muuttua. Kohderyhmänä Pirhan henkilöstö. Kustannuksia syntyy kokemusasiantuntijoiden palkkiosta. Tilaisuuden teemat vaihtuvat, jolloin tilaisuudet ovat monipuolisia ja vastaavat organisaation palvelujen moninaisuutta. Tilaisuuksien aiheet ja puheenvuorot suunnitellaan yhdessä Sairaalapalvelujen, Integraation jatkuvan kehittämisen sekä Asiakaskokemuksen ja osallistumisen tiimin yhteyshenkilöiden kanssa.

Infotilaisuuksien sarjan kokemusasiantuntijapuhujan palkkio on 50 eur/hlö/tilaisuus. Tilaisuuksiin osallistuu 1–3 kokemusasiantuntijaa. Tilaisuuksien osalta kustannuksia kertyy enintään noin 600 euroa. Tilaisuuksien tarinoista laaditaan koosteet organisaation käyttöön.

Kokemusasiantuntijatoiminnan tunnettavuuden vahvistamiseksi tuotetaan videoita, joissa kokemusasiantuntijat kertovat omista kokemuksistaan sote-alan tehtävissä ja millä tavoin ne ovat auttaneet asiakasta tilanteessaan ja ammattilaista työssään. Videoiden laadinnassa hyödynnetään Pirkanmaan hyvinvointialueen videopalveluita.

Kokemusasiantuntijavideoita laaditaan organisaation eri toimialueilta. Videoita on suunniteltu laadittavan kymmenen. Videoiden oikeudet ovat Pirkanmaan hyvinvointialueella. Videon laatimisesta kokemusasiantuntijan palkkio on 300 eur/hlö/video. Kymmenen videon osalta kustannuksia kertyy 3 000 euroa.

Kokemusasiantuntijoiden kanssa laaditaan esitetyistä toimenpiteistä toimeksiantosopimus, jossa määritellään tehtävän kuvaus ja sitoutuminen sekä materiaalin käyttöoikeuksista (videot) tarkemmalla tasolla.

 

Valmistelijan yhteystiedot
Suunnittelija Katri Lindberg, puh. 050 303 7550, katri.lindberg@pirha.fi
Asiakaskokemuspäällikkö Marika Järvinen, puh. 050 596 9188, marika.jarvinen@pirha.fi

Päätös

Päätän, että infotilaisuuksista ja videoiden laatimisesta syntyvät kustannukset hyväksytään 3 600 euroon saakka edellä esitetyn mukaisesti.

Kustannukset maksetaan strategian toimeenpano-ohjelmaan varatuista kehittämisrahoista Kärki 1:stä, kustannuspaikalta 80000, projektitunniste P60554.

Allekirjoitus

Juhani Sand, konsernipalvelujohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue