§ 59/2023 Sairaalapalveluiden sosiaalityön pilotti

Lataa 

30931/2023

Päätöspäivämäärä

20.12.2023

Päätöksen tekijä

Sairaalapalvelujen palvelulinjajohtaja

Päätöksen perustelut

Hallitosääntö §25.

Esitys

Valmistelijan yhteystiedot
Vastaava sosiaalihuollon johtaja Minna Kuusela, puh. 0503594001, etunimi.sukunimi@pirha.fi

Taustaa

Ennen hyvinvointialueen muodostumista Pirkanmaan kunnissa sosiaalityötä ja sosiaaliohjausta on organisoitu hyvin eri tavoin. Myös henkilöstöresursseissa ja asiakkaiden palvelutarpeissa on edelleen alueellista vaihtelua. Lisäksi sosiaalihuollon toteuttamista haastaa tällä hetkellä sosiaalihuollon ammattihenkilöiden ja erityisesti sosiaalityöntekijöiden heikko saatavuus ja hyvinvointialueen säästöpaineet.

Tämän myötä hyvinvointialueella on käynnistetty sosiaalityön selvitys, sillä on tarpeen kerätä tietoa ja arvioida palvelutuotannon nykytilannetta, mm. henkilöstön määrää ja jakautumista, työtehtävien sisältöä ja kohdentumista sekä työssä käytettyjä toimintatapoja. Selvitystyöllä luodaan pohjaa tietoon perustuvalle sosiaalihuollon kehittämiselle, johtamiselle, päätöksenteolle ja palveluille, joilla voidaan vastata pirkanmaalaisten palvelutarpeisiin yhdenvertaisesti eri puolilla hyvinvointialuetta.  

Tavoitteet

Sairaalapalveluiden pilotti on osa sosiaalityön selvitystä. Pilotissa kehitetään terveydenhuollon sosiaalityön ja sosiaalihuollon yhteisasiakkuuksien prosessia myöntämällä sairaalapalveluiden sosiaalityöhön tehtäväkohtaisia, rajattuja katselu- ja käyttöoikeuksia sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmään asiakkaan luvalla. Pilotissa tarkastellaan ja muutetaan tehtäväkuvia asteittain siten, että myös terveydenhuollon palvelua tekevillä sosiaalihuollon ammattihenkilöillä on toimivaltaa tehdä esim. sosiaalihuoltolain mukaista palvelutarpeenarviointia ja sosiaalihuollon päätöksiä. Lähtökohtana on työikäisten, gerontologisen ja terveydenhuollon sosiaalityön yhdyspinnoilla tapahtuvan toiminnan kehittäminen ja henkilöstöresurssien tehokas hyödyntäminen.

Aikataulu

Pilotin valmistelutyö on aloitettu marraskuussa 2023. Itse pilotti on tarkoitus toteuttaa helmikuusta syyskuun loppuun 2024. Tänä aikana pilottiin osallistuvien työntekijöiden määrää kasvatetaan. Liitteenä on alustava aikataulusuunnitelma (Pilotin suunnitelma 19.12.2023).

Esitys

Esitetään, että sairaalapalveluiden sosiaalityön pilotti toteutetaan liitteenä olevan projektisuunnitelman (Pilotin projektisuunnitelma 19.12.2023) ja alustavan aikataulusuunnitelman mukaisesti (Pilotin suunnitelma 19.12.2023).

Päätös

Päätän, että sairaalapalveluiden sosiaalityön pilotti toteutetaan esityksen mukaisesti.

Allekirjoitus

Suvi Liimatainen, hallintoylilääkäri; Sairaalapalvelujen palvelulinjajohtajan varahenkilö

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue