§ 3/2024 Kevan työkyvyttömyysriskitutkimukseen osallistuminen

Lataa 

1294/2024

Päätöspäivämäärä

16.1.2024

Päätöksen tekijä

Henkilöstöjohtaja

Päätöksen perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosääntö 48 §

Esitys

Teemme Kevassa tilastollista tutkimusta työkykyriskien tunnistamisen ja työkykyjohtamisen vaikuttavuuden parantamiseksi. Tutkimuksen avulla muodostamme asiakkaillemme konkreettisia työvälineitä, joiden avulla tunnistaa henkilöstön työkyvyttömyyttä ennakoivia tekijöitä entistä paremmin. Nämä työvälineet ovat visuaalisia raportteja, joissa työkykyriskiin vaikuttavien tekijöiden merkitystä voi arvioida taustatekijöiden mukaan ja verrata muihin toimijoihin. Työkyvyttömyysriskien mahdollisimman varhaisella tunnistamisella tuetaan työurien pidentymistä sekä vaikutetaan työkyvyttömyydestä aiheutuviin kustannuksiin.

Keva kehittää ja ylläpitää työnantajaa tukevaa työkykyriski-ilmiön datapohjaista palvelukokonaisuutta, ja siksi tarve sairauspoissaolotiedon käytölle on jatkuva. Toivomme siksi, että tietoja voidaan päivittää myös tulevina vuosina. 

Haluamme vielä tällä erillisellä tutkimusluvalla varmistaa suostumuksenne toimittamienne keskeytystietojen hyödyntämiseen. Tunnisteellista (henkilöasiakkaan ja työnantajan erotteleva tunniste) rekisteriaineistoa käsittelevät vain Kevan rekisteritutkijat.

Tutkimuksen vastuullinen tutkija: Petra Sohlman

Päätös

Päätän, että Pirkanmaan hyvinvointialue osallistuu Kevan työkyvyttömyysriskitutkimukseen. 

Allekirjoitus

Taina Niiranen, henkilöstöjohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue