Henkilöstöjaosto, kokous 7.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Vastaus valtuustoaloitteeseen - Valtuustoaloite kansainvälisen rekrytoinnin laajentamisesta perhekohtaiseksi 

92/2023

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Hallintosäännön 119 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita hyvinvointialueen toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.

Aloite toimitetaan aluevaltuuston sihteeristön sähköpostiin (aluevaltuusto@pirha.fi) ennen kokouksen alkamista. Aloitteen jättäneen valtuutetun tehtävänä on varmistaa, että aloitteessa mukana olevat valtuutetut ovat antaneet tähän suostumuksensa.

Puheenjohtaja toteaa jätetyt aloitteet.

Aloite on, sitä enempää käsittelemättä, lähetettävä aluehallituksen valmisteltavaksi. Aluevaltuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu

Ehdotus

Merkitään tiedoksi mahdolliset valtuustoaloitteet.

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  • merkitä tiedoksi ja vastaanotetuiksi liitteenä olevat seuraavat valtuustoaloitteet:
    • Valtuustoaloite - Kansainvälisen rekrytoinnin laajentamisesta perhekohtaiseksi - Kukka Kunnari 
    • Valtuustoaloite - Vaikuttamistoimielinten palkkioiden nostaminen - Johanna Loukaskorpi
    • Valtuustoaloite - Lasten ja nuorten mielenterveysongelmien hoitamiseksi perustettava maakunnallinen ja laajasti eri toimijoita kokoava yhteistyöryhmä - Sami Kymäläinen
    • Valtuustoaloite - Palvelujen selkeistä heikennyksistä tiedotettava etukäteen hyvinvointialuevaltuustoa ja alueen asukkaita - Sirpa Pursiainen
    • Valtuustoaloite - Vastasyntyneen perheelle maksutonta kotiapua 15 tuntia kahden viikon aikana - Minna Sarvijärvi
    • Valtuustoaloite - Jalkojenhoidon palvelujen saatavuus ja jalkaterapeutin toimien perustaminen - Leena Mankkinen

Valmistelija

  • Teija Liimatainen, HR-PALVELUPÄÄLLIKKÖ, teija.liimatainen@pirha.fi

Perustelut

Valtuutettu Kukka Kunnari jätti aluevaltuustossa 6.2.2023 valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Pirkanmaan hyvinvointialue ryhtyy valmistelemaan kansainvälisen rekrytoinnin laajentamista perhekohtaiseksi niiden rekrytoitavien osalta, joilla on perhe ja joiden perheet tahtovat myös muuttaa Suomeen. Mikäli perhe ei halua tai voi muuttaa kokonaisuudessaan, tulee yhteydenpitoa lähtömaahan tukea. Perheellisyys ei saa olla sen enempää haittaava tekijä kuin vaatimuskaan halukkaiden rekrytoiduksi tulemiselle.

Vastaus on käsitelty sote-palvelut johtoryhmässä 10.1.2024 ennen konsernipalvelujen johtoryhmää 17.1.2024.

 

Liitteenä valtuustoaloite "Kansainvälisen rekrytoinnin laajentaminen perhekohtaiseksi" sekä vastaus valtuustoaloitteeseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi

Henkilöstöjaosto päättää 

  • toimittaa vastauksen valtuustoaloitteeseen "Kansainvälisen rekrytoinnin laajentaminen perhekohtaiseksi" tiedoksi aluehallitukselle ja aluevaltuustolle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana henkilöstöjohtaja Taina Niirasta.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).