§ 26/2024 Toimitilan vuokraaminen pelastuspalveluiden käyttöön, Eone Invest Oy, Jokipohjantie 26, Tampere

Lataa 

30631/2023

Päätöspäivämäärä

30.1.2024

Päätöksen tekijä

Kiinteistöjohtaja

Päätöksen perustelut

Hyvinvointialueen hallintosääntö 61 § 2 mom. 1. kohta

Hyvinvointialueen hallinnon toimintasääntö osa II

Tukipalvelut toimintasääntö osa II

 

Esitys

Valmistelijan yhteystiedot
Toimitilapäällikkö Mikko Alin, puh. 044 472 2676, etunimi.sukunimi@pirha.fi

Pelastuspalvelut on todennut, että sillä on ollut haasteita säädetyn pelastustoimen toimintavalmiusajan täyttämisessä mm. Hatanpään, Viinikan, Nekalan ja Rantaperkiön alueilla nykyisiltä toimipisteiltä. Tilanteen korjaamiseksi pelastuspalvelut on syksyn aikana selvittäneet soveltuvaa toimitilaa tulevan Nekalan paloaseman lähistöltä. Eone Invest Oy:n (Y-tunnus 2943611-5) kanssa on neuvoteltu Jokipohjantie 26:ssa sijaistevan, vuoden vaihteessa vapautuvan toimitilan vuokraamisesta. Toimitila on pelastuspalveluiden selvityksen perusteella muokattavissa vähäisin muutoksin pelastuspalveluiden käyttöön soveltuvaksi ja parantaisi sijaintinsa puolesta em. alueen toimintavalmiutta merkittävästi ja mahdollistaisi toiminnallisesti tarkoituksenmukaisia muutoksia myös mm. varakaluston sijoittamiseen ja materiaalin varastointiin. Tiloihin on mahdollista sijoittaa myös ambulanssi. Pelastuspalvelujen toimialat ovat pelastuspalvelujen johtoryhmän linjauksen mukaisesti varmistaneet, että toimitilan sijainti on sopiva toimintavalmiuden näkökulmasta. Vuokrasopimus olisi tarkoituksenmukaista tehdä kolmen vuoden määräajaksi. Vuokrattavan toimitilan pinta-ala on noin 900 m2, jonka lisäksi vuokraan kuuluu pihan avokatoksen, pinta-alaltaan noin 150 m2 käyttöoikeus. Kuukausivuokra vuokrasuhteen alkaessa on 8775 € (alv 0 %).

Esitän, että Eone Invest Oy:ltä vuokrataan määräjaksi 1.2.2024 - 31.12.2026 pinta-alaltaan noin 900 m2  toimitila osoitteesta Jokipohjatie 26, 33800 Tampere siten, että kuukausivuokra vuokrasuhteen alkaessa on 8775 € (alv 0 %). Vuokraan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Sopimuskauden päätyttyä sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana kolmen kuukauden irtisanomisajalla.

Muutoin vuokrasuhteessa noudatetaan liitteenä olevan vuokrasopimuksen ehtoja ja lakia liikehuoneistojen vuokrauksesta. Vuokrasopimus sitoo vuokranantajaa heti, kun vuokrasopimus on allekirjoitettu ja vuokralaista vasta sitten, kun vuokrasopimus on allekirjoitettu ja vuokrausta koskeva viranhaltijapäätös on saanut lainvoiman.

Päätös

Päätän hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen.

Allekirjoitus

Petri Laurikka, kiinteistöjohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue