Yhteistoimintaelin, kokous 19.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 SOTE-sopimuksen hinnoittelumuutokset

6711/2024

Valmistelija

  • Katja Vihusaari, HR-PALVELUPÄÄLLIKKÖ, katja.vihusaari@pirha.fi

Perustelut

Sote-sopimuksen palkkahinnoitteluliitteet on uudistettu 1.2.2024 lukien. Uudistuksessa on muuttunut palkkahinnoittelurakenne siten, että aiemman kahden palkkahinnoitteluliitteen sijaan palkkahinnoitteluliitteitä on viisi: 1. Johto- ja esihenkilötehtävät, 2.Erityisasiantuntijatehtävät, 3.Asiantuntijatehtävät, 4. Ammattitehtävät sekä 5. Muut ammattitehtävät ja peruspalvelutehtävät. Jokaiseen palkkahinnoitteluliitteeseen sijoittuu tehtäviä niin sosiaali- kuin terveydenhuollostakin. Kaikissa palkkahinnoittelukohdissa on peruspalkkatasot, eli tehtävästä vähintään maksettava palkka. Sopijaosapuolet ovat käyttäneet keskitetyn erän (0,4 %) peruspalkkojen korotuksiin.

Uudistuksen tarkoituksena on ollut tuoda näkyväksi terveyden ja sosiaalihuollon tehtäviä tekevien työssä kehittyminen ja luoda parempi näkymä mm. uralla etenemiselle. Uudistus on ensimmäinen vaihe palkkausjärjestelmän kehittämisessä, jonka osalta neuvottelut jatkuvat valtakunnan tasolla. Tavoitteena on mennä kohti palkkausjärjestelmää, joka pohjautuu osaamiseen ja vastuuseen.

Pirkanmaan hyvinvointialueella on aloitettu jokaisen palkkahinnoittelussa olevan työntekijän/viranhaltijan tehtävän sijoittelu palkkahinnoitteluliitteisiin ja oikeaan palkkahinnoittelukohtaan. Tämän jälkeen nostetaan palkka vähintään peruspalkkatasoon takautuvasti 1.2.2024 alkaen. Sijoittelu on tehtävä ennen 1.6.2024 voimaan tulevia järjestelyeriä.

Liitteenä esittydiat.

Ehdotus

Esittelijä

  • Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi

Yhteistoimintaelin päättää

  • merkitä tiedoksi sote-sopimuksen uudet palkkahinnoitteluliitteet 1.2.2024 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana HR-palvelupäällikkö Katja Vihusaarta.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).