Monipalveluvaliokunta, kokous 20.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Köyhyys Pirkanmaalla -sosiaalinen raportti

1510/2024

Valmistelija

  • Elina Perkiö, KEHITTÄJÄ-SOSIAALITYÖNTEKIJÄ, elina.perkio@pirha.fi

Perustelut

Köyhyyttä koskevaa sosiaalista raporttia on työstetty Pirkanmaan hyvinvointialueen ja sosiaalialan osaamiskeskus Pikassoksen yhteistyönä syksystä 2023 kevääseen 2024. Sosiaalisen raportoinnin prosessiin ovat osallistuneet kaikki sote-palvelujen palvelulinjat. Aineistoa on kerätty ja raporttia on työstetty Pirkanmaan rakenteellisen sosiaalityön työryhmässä, linjakohtaisissa rakenteellisen sosiaalityön tiimeissä ja kokemustoimijoiden kanssa sekä vaikuttamistoimielimissä.

Sosiaalisen raportin keskeinen havainto on, että taloudelliset toimintamahdollisuudet ovat yhteydessä eriarvoisuuteen ja syrjäytymiseen, ja marginalisaatio puolestaan vaikuttaa sosiaaliseen turvallisuuteen, terveyteen ja toimijuuteen. Nämä köyhyyden ilmenemismuodot muodostavat systeemin, jossa yhteen vaikuttamalla voidaan saada aikaan suurempia yksilö- ja rakennetason muutoksia. Raportissa tarkasteltiin köyhyyttä myös eri ikäryhmissä ja palvelutarpeiden perusteella.

Toimenpiteiksi raportissa ehdotetaan köyhyys- ja lapsivaikutusten arviointia, matalan kynnyksen maksuttomia toimintoja, täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen mahdollistaminen sosiaalityön keskeisenä työvälineenä, Kela-yhteistyön rakenteistamista ja sekä asukkaiden että ammattilaisten taloustietoisuuden ja -osaamisen lisäämistä.  Keskeisin johtopäätös on, että Pirkanmaan hyvinvointialueella tulisi käynnistää hyvinvointialueen asukkaiden köyhyyttä vähentävä toimenpideohjelma, joka toimeenpantaisiin kokonaisvaltaisesti ja palvelulinjoja poikkileikkaavasti.

Monipalveluvaliokunta osallistetaan Köyhyys Pirkanmaalla -raportin työstöön sen valmisteluvaiheessa.

Ehdotus

Monipalveluvaliokunta

  • keskustelee ja merkitsee tiedoksi Köyhyys Pirkanmaalla -sosiaalista raporttia koskevan esittelyn ja
  • antaa kannanoton ehdotettuihin toimenpiteisiin ja raportin jatkotyöskentelyyn.

Päätös

Monipalveluvaliokunta

  • keskusteli ja merkitsi tiedoksi Köyhyys Pirkanmaalla -sosiaalista raporttia koskevan esittelyn ja
  • toteaa kannanottonaan, että monipalveluvaliokunta kannattaa ehdotusta köyhyysohjelman laatimisesta. Toimenpide-ehdotuksissa tulee huomioida taloustietoisuuden ohella etuustietoisuuden lisääminen ja vaikutustenarvioinnissa arvioida myös lapsiköyhyysvaikutuksia. Monipalveluvaliokunta toivoo lisäksi, että valmis raportti esitellään valiokunnalle sen valmistuttua.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana kehittäjäsosiaalityöntekijä Elina Perkiötä.

Valiokunta keskusteli etuustietoisuudesta ja haasteista, joita etuuksien hakemiseen liittyy hallinnollisesti ja viestinnällisesti. Tietoisuuden lisääminen koettiin tärkeäksi ja keskustelussa nousi esille mahdollisuus hyödyntää esimerkiksi Lähitoria matalan kynnyksen avun tarjoamisessa. Keskustelussa kiinnitettiin myös huomiota siihen, että lapset tulisi nostaa enemmän esille toimenpide-ehdotuksissa ja vaikutustenarvioinnissa.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).