§ 29/2024 I80673 SAS Turvavalaistusjärjestelmän uusinta

Lataa 

9099/2024

Päätöspäivämäärä

9.4.2024

Päätöksen tekijä

Tilahallintajohtaja

Päätöksen perustelut

Hallintosääntö § 62

Hyvinvointialueen hallinnon toimintasääntö Osa II, Hallintosäännön 61-62 §:n mukaisen toimivallan delegointi

Esitys

Sastamalan sairaalan turvavalaistusjärjestelmä on pääosin alkuperäinen ja käyttöikänsä päässä, eikä varaosia enää ole saatavilla. Tästä syystä lähes koko turvavalaistus järjestelmä on saneerattava nykyvaatimukset täyttäväksi järjestelmäksi. Saneerauksessa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan eri hankkeissa uusittuja osia, siten kun se on järkevää ja mahdollista.

Hanke sisältää ko. kohteen suunnittelu- ja urakointipalveluiden sekä kiinteistöteknisten varusteiden ja laitteiden hankintaa. Hanke ei sisällä hoidollisen toimintavarustuksen hankintaa.

Tässä hankkeessa suunnitellaan ja rakennetaan uusi turvavalaistusjärjestelmä nykyisen tilalle.

Suunnittelu aloitetaan huhtikuussa ja hanke on tavoite saada valmiiksi vuoden 2024 aikana.

Alustavan arvion mukainen hankkeen toteutuksen kokonaiskustannus on noin 100 000 € (alv.0 %).

Rakentaminen rahoitetaan PHI005 Hankkeet, Sastamala vuodelle 2024 varatusta määrärahasta.

Hanke suunnitellaan ja toteutetaan puitesopimuskumppaneilla.

Hankkeen projektipäälliköksi nimetään sairaalainsinööri Petteri Nummi.

Projektipäällikkö on oikeutettu päättämään yksittäisistä suunnittelua ja rakentamista koskevista tilauksista hankkeen kokonaisbudjetin puitteissa.

Hankkeen kustannukset kirjataan hanketunnukselle I80673 SAS, Turvavalaistusj. uusinta

Projektipäällikkö toimii suunnittelun aikana hankkeen turvallisuuskoordinaattorina huolehtien rakennuttajan lakisääteisistä turvallisuusvelvoitteista. Toteutuksen aikainen turvallisuuskoordinaattori nimetään erikseen toteutusvaiheen käynnistyessä.

Päätös

Päätän esityksen mukaisesti.

Allekirjoitus

Ari Kulmala, tilahallintajohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue