§ 11/2024 Pirkanmaan hyvinvointialueen tutkimus- ja tietolupahakemusten käsittelyjen delegointi

Lataa 

2144/2024

Päätöspäivämäärä

17.4.2024

Päätöksen tekijä

Tutkimus- ja kehitysjohtaja

Päätöksen perustelut

Hallintosääntö § 23 

Esitys

Hallintosäännön § 23 mukaan tutkimus- ja kehitysjohtaja vastaa Pirkanmaan hyvinvointialueen tutkimuksen, koulutuksen ja opetuksen sekä kehittämisen ja innovaatiotoiminnan prosessien johtamisesta.

Tämän päätöksen tarkoituksena on delegoida tutkimus- ja opinnäytetyölupiin sekä tietolupiin liittyvät päätösvaltuudet toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisesti. Tavoitteena on, että hakemuksen mukaista toteutusta arvioidaan resurssien osalta ennen päätöksentekoa. Hakemuksen tulee täyttää sille asetetut vaatimukset ja hakemuksessa tarvittavat liitteet tulee olla päättäjällä käytettävissä päätöstä tehdessä. Osa tutkimuksista edellyttää eettisen toimikunnan myönteistä lausuntoa. Osaan luvista tehdään viranhaltijapäätös.

Päätösvaltuuksien delegointien suunnitteluun ovat osallistuneet tutkimus- ja kehitysjohtajan lisäksi TKIO- palvelujohtaja, tutkimusjohtaja, professiojohtajat, sote- palvelutuotannon hallintopäällikkö, hallintolakimies ja hallintojohtaja. Samansisältöinen päätös on tehty tammikuussa 2024.

Päätöksen liitteenä olevassa ohjeessa Ohje tutkimus ja opinnäytetyölupien myöntämiseen Pirkanmaan hyvinvointialue kuvataan päätösvaltuudet jaoteltuina osa- alueisiin:

  • Kliinisen tutkimuksen lupa
  • Yliopistossa suoritettavat opinnäytetyöt ja tutkimukset
  • AMK- ja YAMK- opinnäytetöiden ja tutkimusten luvat
  • Kehittämishanke
  • Asiakas- ja potilasrekisteritutkimuksiin liittyvät tietoluvat
  • Rekisteripohjaiset selvitykset (Tutkimus- ja kehitystyöt/tietojohtamisen rajapinta)

Päätöksen liitteenä olevassa taulukossa Tutkimuslupien päätösvalta kuvataan hakemusten vastaanottaja/tarkastaja sekä päättäjä palvelulinjoittain ja lupahakemustyypeittäin.

Päätös

Päätän vuoden 2024 Pirkanmaan hyvinvointialueen tutkimus- ja tietolupahakemusten käsittelyjen delegoinnista yllä olevan mukaisesti.

Tämä päätös korvaa päätöksen §3/2024 24.1.2024 2144/2024.

Allekirjoitus

Kati Kristiansson, tutkimus- ja kehitysjohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue