Nuorisovaltuusto, kokous 17.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 68 Nuorisovaltuuston tapahtuma- ja viestintätiimin täydennys

4070/2024

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuuston työjärjestyksen mukaan nuorisovaltuusto jakautuu sisäisen toimintansa organisointia varten kolmeen eri tiimiin.

Nuorisovaltuuston tiimit toimivat nuorisovaltuuston asioita valmistelevina toimieliminä, eikä niillä ole itsenäistä päätösvaltaa, vaan ne valmistelevat päätösesitykset nuorisovaltuuston kokoukselle. Tiimit laativat kannanottoja, mietintöjä, julkilausumia sekä muita asiakirjoja nuorisovaltuuston käsiteltäväksi. Lisäksi tiimit vastaavat nuorisovaltuuston kokouksen niille päätettäviksi annetuista asioista.

Tapahtuma- ja viestintätiimi vastaa nuorisovaltuuston sisäisestä ja ulkoisesta viestintä- ja tapahtumatoiminnasta, mediasuhteista yhdessä puheenjohtajaneuvoston kanssa sekä kaksi kertaa vuodessa järjestettävän nuorisofoorumin järjestämisen koordinoinnista.

Tapahtuma- ja viestintätiimiin kuuluu kymmenen (10) jäsentä.

Ehdotus

Esittelijä

Eetu Hukkanen, Pirha nuorisovaltuuston jäsen, eetu.hukkanen@pirha.fi

Nuorisovaltuusto päättää

  • valita tapahtuma- ja viestintätiimiin kymmenen (10) jäsentä toimikaudelle 22.2.2024 - 6.2.2025.

Päätös

Nuorisovaltuusto päätti

  • valita tapahtuma- ja viestintätiimiin jäseniksi Kerttu Kajanderin, Elvi Olkinuoran, Silja Valppan, Meeri Virtasen, Elsa Riihiviidan, Enni Takalan ja Elias Eirosen toimikaudelle 22.2.2024 - 6.2.2025.

Kokouskäsittely

Merkittiin tiedoksi, että Tapahtuma- ja viestintätiimiin ilmoittautuivat Kerttu Kajander, Elvi Olkinuora, Silja Valpas, Meeri Virtanen, Elsa Riihiviita, Enni Takala ja Elias Eironen. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokouksessa 22.2.2024 tapahtuma- ja viestintätiimiin ilmoittautui kuusi (6) jäsentä, tiimi koostuu kymmenestä (10) jäsenestä. Täydennetään tapahtuma- ja viestintätiimiä kolmella (3) jäsenellä.

Ehdotus

Esittelijä

Elsa Nisula, Pirha nuorisovaltuuston jäsen, elsa.nisula@pirha.fi

Nuorisovaltuusto päättää täydentää tapahtuma- ja viestintätiimiä  kolmella (3) jäsenellä toimikaudelle 22.2.2024 - 6.2.2025.

Päätös

Nuorisovaltuusto valitsi tapahtuma- ja viestintätiimin jäseneksi Aino Äikkään.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja tiedusteli halukkaita tapahtuma- ja viestintätiimin jäseniksi. Halukkaaksi ilmoittautui Aino Äikäs. Kokoonpanoa täydennetään myöhemmin. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokouksessa 22.2.2024 tapahtuma- ja viestintätiimiin ilmoittautui kuusi (6) jäsentä, tiimi koostuu kymmenestä (10) jäsenestä. Täydennetään tapahtuma- ja viestintätiimiä kolmella (3) jäsenellä.

Tiimiä täydennettin nuorisovaltuuston kokouksessa 21.3.2024 yhdellä (1) jäsenellä.

Täydennetään tapahtuma-​ ja viestintätiimiä kolmella (3) jäsenellä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Elsa Nisula, Pirha nuorisovaltuuston jäsen, elsa.nisula@pirha.fi

Nuorisovaltuusto päättää täydentää tapahtuma- ja viestintätiimiä kolmella (3) jäsenellä toimikaudelle 22.2.2024 - 6.2.2025.

Päätös

Nuorisovaltuusto valitsi tapahtuma- ja viestintätiimin jäseniksi Jeehyung Leen, Mette Kämäräisen ja Teodor-Pavel Hiidenlammen.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja tiedusteli halukkaita tapahtuma- ja viestintätiimin jäseniksi. Halukkaiksi ilmoittautuivat Jeehyung Lee, Mette Kämäräinen ja Teodor-Pavel Hiidenlampi. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Valitut

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).