Vähän palveluita käyttävien valiokunta, kokous 7.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Rakenteellisen sosiaalityön raportti Perhepiste Nopean jäsennyksiä saavutettavuudesta ja vaikuttavuudesta

1510/2024

Valmistelija

  • Katri Maahi, SUUNNITTELIJA, katri.maahi@pirha.fi

Perustelut

Perhepiste Nopean sosiaalinen raportti lähti liikkeelle vaikuttavuuden arvioinnin pilotista, jota alettiin toteuttaa keväästä 2023 alkaen. Vaikuttavuuden arvioinnin pilotoinnin yhteydessä havaittiin, että Nopean työskentelyssä on toisaalta sellaisia toimivia piirteitä, joita on tarpeen systematisoida. Lisäksi varhaisen tuen perheohjauksessa havainnoidaan muun palvelujärjestelmän toimivuutta ja saavutettavuutta. Tästä syystä raportissa päätettiin pureutua vaikuttavuuden ja saavutettavuuden teemoihin. Raportin väljänä viitekehyksenä hyödynnettiin sosiaalityön vaikuttavuuteen pureutuvaa KAIMeR-teoriaa.

Sekä yhteistyökumppanikyselyn että asiakkaille osoitetun vaikuttavuuden arvioinnin lomakkeella selvitetty suositteluindeksi oli korkea. NPS-arvo yhteistyökumppanikyselyssä oli 78. Asiakkaiden arvioimana suositteluindeksi oli puolestaan 91. Nopean työskentelyä arvioineet asiakkaat ja yhteistyökumppanit kokivat voivansa suositella Nopean kaltaista varhaisen tuen perheohjausta muille.  Myönteisiksi asioiksi asiakkaat ja yhteistyökumppanit tunnistivat työskentelyn rakentumisen perheiden tarpeiden mukaan joustavasti, mukaan ottamisen poisohjaamisen sijaan, kokeilevuuden, kuuntelun ja kohtaamisen, rinnalla kulkemisen, siltojen rakentamisen ja myönteisen tunnistamisen.

Sosiaalisen raportin aineisto oli monilähteinen: hyödynsimme raportissa vaikuttavuuden arvioinnin pilotin, sidosryhmille osoitetun vaikutelmakyselyn ja Nopean työryhmän kanssa käydyissä keskusteluissa rakentunutta tietoa. Raportissa kyse on ennen kaikkea avauksesta varhaisen tuen perheohjauksen käsitteellistämiseen ja mallintamiseen, mutta työtä vaikuttavuuden arvioinnin eteen on tarkoituksenmukaista jatkaa.

Liitteenä Perhepiste Nopean jäsennyksiä saavutettavuudesta ja vaikuttavuudesta -sosiaalinen raportti.

Ehdotus

Vähän palveluita käyttävien valiokunta päättää

  • merkitä tiedoksi Perhepiste Nopean jäsennyksiä saavutettavuudesta ja vaikuttavuudesta koskevan rakenteellisen sosiaalityön raportin ja siitä käydyn keskustelun.

Päätös

Vähän palveluita käyttävien valiokunta päätti

  • merkitä tiedoksi Perhepiste Nopean jäsennyksiä saavutettavuudesta ja vaikuttavuudesta koskevan rakenteellisen sosiaalityön raportin ja siitä käydyn keskustelun.

Kokouskäsittely

Johtava ohjaaja Anu Säynäjäkangas ja suunnittelija Katri Maahi esittelivät Perhepiste Nopean jäsennyksiä saavutettavuudesta ja vaikuttavuudesta koskevan rakenteellisen sosiaalityön raportin ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn jälkeen.

Valiokunnan keskustelussa nousi esiin, että palveluiden sekä tiedotuksen palveluista tulee olla yhtenäistä koko hyvinvointialueella.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).