§ 26/2022 Hankintalain 15§ mukainen asiantuntijatyön tilaaminen Istekki Oy:ltä - Tiedonhallintamallin esiselvitys

Lataa 

460/2022

Päätöspäivämäärä

15.9.2022

Päätöksen tekijä

Tukipalvelujohtaja

Päätöksen perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosääntö §21

Esitys

Suomeen syntyy uusi hallinnon taso 1.1.2023 alkaen. Koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Samalla uudistetaan pelastustoimen palvelut. Pirkanmaalla se tarkoittaa noin 19 000 työntekijän kokoista organisaatiota. Tulevaisuudessa hyvinvointialueet ovat vastuussa siitä, että asukkaat saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut.

Pirkanmaan hyvinvointialueen tueksi on tilattava asiantuntijatyötä. Tiedonhallintamallia varten on toteutettava kaksi projektia. Ensin tehdään esiselvitys, jossa kartoitetaan tiedonhallintamallin ja asiakirjajulkisuuskuvausten tilanne kunnittain hyvinvointialueelle siirtyvän toiminnan osalta. Esiselvitysvaiheessa tuotetaan näkemys toisen vaiheen tehtävien priorisoinnista sekä tuotetaan työmääräarvio. Tämä päätös koskee ensimmäistä vaihetta, ja toisesta vaiheesta on tehtävä erillinen päätös.

Toteuttamisaikataulu on 11.8.2022 – 31.12.2022. Istekki Oy:n tarjouksen perusteella kokonaisuus on 13.500 €.

Istekki Oy on julkisomisteinen osakeyhtiö, jossa omistajina ovat kunnat, kuntayhtymät ja omistajien strategiset kumppanit. Istekki Oy tarjoaa omistaja-asiakkaillemme strategista kumppanuutta ja kilpailukykyisiä palveluja sekä asiantuntijayhteisön, jolla on laajaa ydinosaamista julkishallinnon ja terveydenhuollon teknologiaratkaisuista. Palvelut toteutetaan kilpailutettujen palveluntuottajien avulla omistaja-asiakkaiden ostovoimaa hyödyntäen. Omistajina on tällä hetkellä 7 sairaanhoitopiiriä, 15 kuntaa ja 11 yhtiötä ja kuntayhtymää. Pirkanmaan hyvinvointialue on Istekki Oy:n omistaja.

Päätös

Päätän, että Pirkanmaan hyvinvointialueen valmistelun tueksi Istekki Oy:ltä tilataan asiantuntijatyötä hintaan 13.500 €.

Allekirjoitus

Pekka Erola, tukipalvelujohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue