Työsuojelutoimikunta, kokous 17.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 26 Henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen osana uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelmaa

22460/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Miia Luukko, HALLINTOPALVELUJOHTAJA, miia.luukko@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan aluevaltuusto hyväksyi 5.12.2022 hyvinvointialueen ensimmäisen strategian. ”Tärkeintä on ihminen” -hyvinvointialuestrategia luo perustan hyvinvointialueen päätöksenteolle. Samalla se ohjaa uuden organisaation rakentamista, toimintakulttuurin syntymistä ja toimintatapojen vakiinnuttamista. Strategiassa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamista tukee aluehallituksen hyväksymä strategian toimeenpano-ohjelma. Osana strategian toimeenpano-ohjelmaa valmistellaan joukko erilaisia toiminta- ja tavoiteohjelmia. Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelma on yksi näistä strategian kärkiteemoja täsmentävistä ja konkretisoivista ohjelmista.

Toimeenpano-ohjelma jakaantuu hyvinvointialuestrategian mukaisesti neljään kärkiteemaan. Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelma keskittyy erityisesti teemoihin Yhdessä yhteentoimiva hyvinvointialue ja Tärkeintä on ihminen. Ensiksi mainittuun sisältyy hyvinvointialueen hallinnon ja päätöksenteon uudistaminen. Teemaan ”Tärkeintä on ihminen” puolestaan kuuluu päämäärä hyvinvointialueen asukkaiden, asiakkaiden sekä henkilöstön luottamuksen vahvistumisesta. 

Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelmaan kuuluvien toimenpiteiden tavoitteena on arvioida Pirkanmaan hyvinvointialueen nykytilaa kumppanuuden ja palvelevan hallinnon näkökulmista ja luoda pohjaa toiminnan kehittämiseksi. Ohjelman tarkoituksena on osaltaan edistää strategista, pitkäjänteistä, vastuullista ja tuloksellista päätöksentekoa ja varmistaa hallinnon ja päätöksenteon toimintakyky hyvinvointialueen haastavassa toimintakentässä. Tavoitteena on myös entistä osallistavampi, avoimempi ja läpinäkyvämpi päätöksenteko. Lisäksi ohjelman toimenpiteinä tarkastellaan hyvinvointialueen demokraattisen päätöksentekojärjestelmän nykytilaa ja kuvataan siihen liittyvät mahdolliset kehittämisen suunnat.

Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelman hyväksyy aluehallitus, joka valvoo hyvinvointialueen strategian toimeenpanoa. Ennen valiokunnan käsittelyä ohjelmaluonnos on ollut kommenttikierroksella hyvinvointialueen sisäisissä verkostoissa ja esitelty aluehallituksen iltakoulussa. 

Hallintopalvelujohtaja esittelee ohjelmaa kokouksessa. 

Ehdotus

Tulevaisuus- ja strategiavaliokunta

  • merkitsee tiedoksi uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelman.

Päätös

Tulevaisuus- ja strategiavaliokunta

  • merkitsi tiedoksi uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelman.

Kokouskäsittely

Hallintopalvelujohtaja Miia Luukko esitteli uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelman valiokunnalle ja poistui kokouksesta esittelyn jälkeen klo 18:11. 

Valiokunnan keskustelussa uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelmasta nostettiin esiin kokemus, että valiokunnan painoarvo päätöksenteossa on ollut vähäinen, kuten myös henkilöstön vaikuttamismahdollisuudet on koettu vähäisiksi. Keskustelun aikana todettiin kuitenkin organisaation olevan tuore, ja valiokuntien mahdollisuudet antaa lausuntoja ja kommentteja valtuustolle.

Keskustelussa nousi esille vastuun jakautuminen suhteessa poliittiseen päätöksentekoon ja johtaviin viranhaltijoihin. Keskustelussa nostettiin esiin kokemus, että valtuuston päätökset strategiasta koetaan olevan liian ylätasolla ja, että käytännössä valtuuston toimivalta on delegoitu pois eikä sillä näin ollen koeta olevan sananvaltaa. Keskustelussa kiinnitettiin huomiota myös päätöksenteon jääviystilanteisiin. 

 

 

Valmistelija

Miia Luukko, HALLINTOPALVELUJOHTAJA, miia.luukko@pirha.fi
Vuokko Ylinen, HALLINTOJOHTAJA, vuokko.ylinen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen strategiassa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamista tukee aluehallituksen hyväksymä strategian toimeenpano-ohjelma. Osana strategian toimeenpano-ohjelmaa valmistellaan joukko erilaisia toiminta- ja tavoiteohjelmia. Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelma on yksi näistä strategian kärkiteemoja täsmentävistä ja konkretisoivista ohjelmista.

Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelma keskittyy erityisesti toimeenpano-ohjelman teemoihin Yhdessä yhteentoimiva hyvinvointialue ja Tärkeintä on ihminen. Ensiksi mainittuun sisältyy hyvinvointialueen hallinnon ja päätöksenteon uudistaminen. Teemaan ”Tärkeintä on ihminen” puolestaan kuuluu päämäärä hyvinvointialueen asukkaiden, asiakkaiden sekä henkilöstön luottamuksen vahvistumisesta. 

Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelmaan kuuluvien toimenpiteiden tavoitteena on arvioida Pirkanmaan hyvinvointialueen nykytilaa kumppanuuden ja palvelevan hallinnon näkökulmista ja luoda pohjaa toiminnan kehittämiseksi. Toimenpiteillä pyritään siihen, että hyvinvointialueen säännöt selkeytyvät, sääntökokonaisuus tukee tehokasta ja laadukasta päätöksentekoa ja päätösvalta jakautuu tarkoituksenmukaisesti organisaation eri tasoille. Valiokuntatyöskentelyn kehittämisellä tähdätään siihen, että valiokuntien työskentely vakiintuu osaksi hyvinvointialueen päätöksentekojärjestelmää ja valiokuntien työskentely on vaikuttavaa. 

Ohjelman yhtenä painopisteenä on henkilöstön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen asioiden päätösvalmistelussa. Edelleen ohjelman toimenpiteillä parannetaan päätösvaikutusten arviointia ja päätöksenteon tietopohjaa. Lisäksi ohjelman toimenpiteinä tarkastellaan hyvinvointialueen demokraattisen päätöksentekojärjestelmän nykytilaa ja kuvataan siihen liittyvät mahdolliset kehittämisen suunnat.

Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelman hyväksyy aluehallitus, joka valvoo hyvinvointialueen strategian toimeenpanoa. Ennen aluehallituksen päätöksentekoa ohjelmaluonnos on ollut kommenttikierroksella hyvinvointialueen sisäisissä verkostoissa sekä käsitelty johtoryhmissä, aluehallituksen iltakoulussa ja tulevaisuus- ja strategiavaliokunnassa. Erityisesti ohjelmaan sisältyvän henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksien kehittämistä koskevan osuuden johdosta ohjelma on tarpeen käsitellä myös YT-elimessä.  

Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelma on liitteenä sekä diaesitys uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelmasta on oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelman. Hyväksyminen on ehdollinen siten, että ohjelma tulee käsitellä yt-elimessä ja siellä esitetyt näkökulmat huomioida ohjelman toimeenpanossa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Aleksi Jäntti saapui kokoukseen.

Varajäsen Sinikka Torkkola teki ponsiesityksen: "Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelmaa toteutettaessa otetaan huomioon kansalaisten tarpeet saada tietää päätöksenteosta nykyistä yksityiskohtaisemmin. Päätöksistä tiedottamista kehitetään niin, että tiedotteista selvästi käy ilmi, miten päätökset ovat syntyneet." Kannatus: Jouni Sirén.

Puheenjohtajan äänestysesitys: Torkkolan ponsiesityksen hyväksyntä JAA, hylkäys EI. Hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin 2 JAA- ääntä ja 11 EI- ääntä. Ponsiesitys hylättiin.

Äänestystulokset

  • Jaa 2 kpl 15%

    Jouni Sirén, Sinikka Torkkola

  • Ei 11 kpl 85%

    Lassi Kaleva, Marko Jarva, Arja Laitinen, Pekka Järvinen, Katariina Pylsy, Leena Kostiainen, Sari Tanus, Hanna Laine, Jari Andersson, Olga Haapa-aho, Kari-Matti Hiltunen

Valmistelija

Miia Luukko, HALLINTOPALVELUJOHTAJA, miia.luukko@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen strategiassa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamista tukee aluehallituksen hyväksymä strategian toimeenpano-ohjelma. Osana strategian toimeenpano-ohjelmaa valmistellaan joukko erilaisia toiminta- ja tavoiteohjelmia. Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelma on yksi näistä strategian kärkiteemoja täsmentävistä ja konkretisoivista ohjelmista.

Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelma keskittyy erityisesti toimeenpano-ohjelman teemoihin Yhdessä yhteentoimiva hyvinvointialue ja Tärkeintä on ihminen. Ensiksi mainittuun sisältyy hyvinvointialueen hallinnon ja päätöksenteon uudistaminen. Teemaan ”Tärkeintä on ihminen” puolestaan kuuluu päämäärä hyvinvointialueen asukkaiden, asiakkaiden sekä henkilöstön luottamuksen vahvistumisesta. 

Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelmaan kuuluvien toimenpiteiden tavoitteena on arvioida Pirkanmaan hyvinvointialueen nykytilaa kumppanuuden ja palvelevan hallinnon näkökulmista ja luoda pohjaa toiminnan kehittämiseksi. Toimenpiteillä pyritään siihen, että hyvinvointialueen säännöt selkeytyvät, sääntökokonaisuus tukee tehokasta ja laadukasta päätöksentekoa ja päätösvalta jakautuu tarkoituksenmukaisesti organisaation eri tasoille. Valiokuntatyöskentelyn kehittämisellä tähdätään siihen, että valiokuntien työskentely vakiintuu osaksi hyvinvointialueen päätöksentekojärjestelmää ja valiokuntien työskentely on vaikuttavaa. 

Ohjelman yhtenä painopisteenä on henkilöstön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen asioiden päätösvalmistelussa. Edelleen ohjelman toimenpiteillä parannetaan päätösvaikutusten arviointia ja päätöksenteon tietopohjaa. Lisäksi ohjelman toimenpiteinä tarkastellaan hyvinvointialueen demokraattisen päätöksentekojärjestelmän nykytilaa ja kuvataan siihen liittyvät mahdolliset kehittämisen suunnat.

Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelman hyväksyy aluehallitus, joka valvoo hyvinvointialueen strategian toimeenpanoa. Ennen aluehallituksen päätöksentekoa ohjelmaluonnos on ollut kommenttikierroksella hyvinvointialueen sisäisissä verkostoissa sekä käsitelty johtoryhmissä, aluehallituksen iltakoulussa ja tulevaisuus- ja strategiavaliokunnassa. Erityisesti ohjelmaan sisältyvän henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksien kehittämistä koskevan osuuden johdosta ohjelma on tarpeen käsitellä myös YT-elimessä.  

Aluehallitus on kokouksessaan 9.10.2023 käsitellyt uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelmaa. Aluehallituksen hyväksyminen on ehdollinen siten, että yhteistoimintaelimen näkökulmat huomioidaan ohjelman toimeenpanossa.

Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelma on liitteenä sekä diaesitys uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelmasta on oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi

Yhteistoimintaelin päättää

  • antaa kommenttinsa uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelmasta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. 

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana hallintopalvelujohtaja Miia Luukkoa, joka poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen.

Kimmo Mäkelä (Tehy) kommentoi uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelman osalta seuraavasti:

Pitää saada varmistettua, että henkilöstö otetaan aidosti ja konkreettisesti mukaan päätöksenteon valmisteluun, eikä niin, että suunnitelma jää maininnaksi papereihin.

Valmistelija

Miia Luukko, HALLINTOPALVELUJOHTAJA, miia.luukko@pirha.fi

Perustelut

Yhteistoimintaelin on 31.10.2023 § 101 käsitellyt uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelmaa. Ohjelman yhtenä painopisteenä on henkilöstön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen asioiden päätösvalmistelussa. Tässä työssä vuoden 2023 tavoitteet ovat: 

  • Nykytilan kartoitus henkilöstön ilmoittamis- ja vaikuttamiskanavista laadittu ​ja

  • Henkilöstön edustustarpeen kriteeristö hallinnollisessa päätöksenteossa laadittu.​

 

Tämän alakohdan työskentelyä varten on nimetty työryhmä, joka on valmistellut kriteeristöä. Kriteeristöllä kuvataan Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstölle, asioiden valmistelijoille, päätöksentekijöille ja johtoryhmille sitä, missä asioissa, missä valmisteluvaiheessa ja millä vaihtoehtoisilla tavoilla henkilöstön osallistumista ja vaikuttamista toteutetaan. Lisäksi kriteeristössä kuvataan, miten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia parannetaan. 

Kriteeristö koostuu tässä vaiheessa seuraavista osista:

1) Vaikuttamismahdollisuuksien nykytilan kuvaaminen

  • Lakisääteiset ja Pirhan linjaamat henkilöstöedustukset
  • Henkilöstön ilmoittamisvelvollisuus ja -mahdollisuus
  • Nykyisten vaikuttamismahdollisuuksien kartoittaminen kyselyillä

2)  Yhteistoiminnan vahvistaminen

  • Yhteys päätösvaikutusten arviointiin (henkilöstövaikutukset)
  • Valmistelun toimintatapojen systematisointi
  • YT-elimen käsittelyohjeet

3)  Ehdotukset työryhmätyöskentelyn kehittämiseksi

Luonnos kriteeristön keskeisistä sisällöistä on kuvattu esityslistan liitteessä. Ehdotukset työryhmätyöskentelyn kehittämiseksi on koottu erilliseen esitykseen.

Kriteeristö on tarkoitus viimeistellä yhdessä henkilöstön kanssa siten, että ensimmäinen versio on valmis maaliskuun loppuun mennessä. Sen jälkeen jatketaan kriteeristön kehittämistä kuluvan valtuustokauden ajan. Yhteistoimintaelimen kokouksen jälkeen helmikuun alkupuolella on tarkoitus järjestää henkilöstölle infotilaisuus, jossa kriteeristöä esitellään tarkemmin ja käydään keskustelua. Tammi-helmikuun vaihteessa julkaistaan henkilöstölle vastattavaksi kysely henkilöstön osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia hyvinvointialueen hallinnollisessa päätöksenteossa. 

Ehdotus

Esittelijä

Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi

Yhteistoimintaelin merkitsee tiedoksi strategian toimeenpano-ohjelman kärjen 4.1 henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksien edistämistä koskevan työn tilanteen sekä antaa evästyksensä jatkotyötä varten.  

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana hallintopalvelujohtaja Miia Luukkoa, joka poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen. 

Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.

Valmistelija

Miia Luukko, HALLINTOPALVELUJOHTAJA, miia.luukko@pirha.fi

Perustelut

Yhteistoimintaelin on 31.10.2023 § 101 ja 23.1.2024 § 5 käsitellyt uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelmaa. Ohjelman yhtenä painopisteenä on henkilöstön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen asioiden päätösvalmistelussa. Tässä työssä vuoden 2023 tavoitteet ovat: 

  • Nykytilan kartoitus henkilöstön ilmoittamis- ja vaikuttamiskanavista laadittu ​ja

  • Henkilöstön edustustarpeen kriteeristö hallinnollisessa päätöksenteossa laadittu.​

Tämän alakohdan työskentelyä varten on nimetty työryhmä, joka on valmistellut kriteeristöä. Kriteeristöllä kuvataan Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstölle, asioiden valmistelijoille, päätöksentekijöille ja johtoryhmille sitä, missä asioissa, missä valmisteluvaiheessa ja millä vaihtoehtoisilla tavoilla henkilöstön osallistumista ja vaikuttamista toteutetaan. Lisäksi kriteeristössä kuvataan, miten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia parannetaan. 

Kriteeristö koostuu tässä vaiheessa seuraavista osista:

1) Vaikuttamismahdollisuuksien nykytilan kuvaaminen

  • Lakisääteiset ja Pirhan linjaamat henkilöstöedustukset
  • Henkilöstön ilmoittamisvelvollisuus ja -mahdollisuus
  • Nykyisten vaikuttamismahdollisuuksien kartoittaminen kyselyillä

2)  Yhteistoiminnan vahvistaminen

  • Yhteys päätösvaikutusten arviointiin (henkilöstövaikutukset)
  • Valmistelun toimintatapojen systematisointi
  • YT-elimen käsittelyohjeet

3)  Ehdotukset työryhmätyöskentelyn kehittämiseksi

Luonnos kriteeristön keskeisistä sisällöistä on kuvattu esityslistan liitteessä. Ehdotukset työryhmätyöskentelyn kehittämiseksi on koottu erilliseen esitykseen.

Kriteeristö on tarkoitus viimeistellä yhdessä henkilöstön kanssa siten, että ensimmäinen versio on valmis maaliskuun loppuun mennessä. Sen jälkeen jatketaan kriteeristön kehittämistä kuluvan valtuustokauden ajan. Henkilöstölle on pidetty 6.2. teamsilla infotilaisuus, jossa kriteeristöä on esitelty tarkemmin ja pyydetty siitä palautteita. Helmikuussa intrassa on ollut auki henkilöstölle osoitettu kysely henkilöstön osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksista hyvinvointialueen hallinnollisessa päätöksenteossa. Henkilöstömme on osallistunut kyselyyn ilahduttavan aktiivisesti, sillä vastauksia kertyi lähes 1500. Kyselyn vastaukset analysoidaan maaliskuun alkupuolella ja tuloksista raportoidaan kevään aikana. 

Ehdotus

Esittelijä

Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi

Henkilöstöjaosto päättää

  • merkitä tiedoksi strategian toimeenpano-ohjelman kärjen 4.1 henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksien edistämistä koskevan työn tilanteen, sekä
  • antaa mahdolliset evästyksensä jatkotyötä varten.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Niina Melkko saapui kokoukseen ennen pykälän käsittelyä ja hänen varajäsenensä Johanna Roihuvuo poistui kokouksesta.

 

Kuultiin asiantuntijana hallintopalvelujohtaja Miia Luukkoa.

Valmistelija

  • Miia Luukko, HALLINTOPALVELUJOHTAJA, miia.luukko@pirha.fi

Perustelut

Uudistuvan hallinnon ja päätöksenteon ohjelma on hyväksytty aluehallituksessa 9.10.2023 § 272. Ohjelman yhtenä painopisteenä on henkilöstön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen asioiden päätösvalmistelussa. Tässä työssä vuoden 2023 tavoitteet olivat: 

  • Nykytilan kartoitus henkilöstön ilmoittamis- ja vaikuttamiskanavista laadittu ​ja

  • Henkilöstön edustustarpeen kriteeristö hallinnollisessa päätöksenteossa laadittu.​

Vuoden 2024 tavoitteena on:

  • . Henkilöstön osallistumisen tavat päätöksentekoprosessissa mallinnettu

Tämän alakohdan työskentelyä varten on nimetty työryhmä, joka on valmistellut kriteeristöä. Kriteeristöllä kuvataan Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstölle, asioiden valmistelijoille, päätöksentekijöille ja johtoryhmille sitä, missä asioissa, missä valmisteluvaiheessa ja millä vaihtoehtoisilla tavoilla henkilöstön osallistumista ja vaikuttamista toteutetaan. Lisäksi kriteeristössä kuvataan, miten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia parannetaan. 

Kriteeristö koostuu tässä vaiheessa seuraavista osista:

1) Vaikuttamismahdollisuuksien nykytilan kuvaaminen

  • Lakisääteiset ja Pirhan linjaamat henkilöstöedustukset  
  • Henkilöstön ilmoittamisvelvollisuudet ja -mahdollisuudet
  • Nykyisten vaikuttamismahdollisuuksien kartoittaminen kyselyillä

2)  Yhteistoiminnan vahvistaminen

  • Yhteys päätösvaikutusten arviointiin (henkilöstövaikutukset)
  • Valmistelun toimintatapojen systematisointi
  • YT-ryhmien käsittelyohjeet
  • Esihenkilöiden ja henkilöstön näkemysten kartoittaminen kyselyllä

3)  Ehdotukset työryhmätyöskentelyn kehittämiseksi

Kriteeristön keskeiset sisällöt on kuvattu esityslistan liitteessä. Ehdotukset työryhmätyöskentelyn kehittämiseksi on koottu erilliseen esitykseen. 

Kriteeristöä on tarkoitus kehittää edelleen kuluvan valtuustokauden ajan. Henkilöstölle on pidetty 6.2. teamsilla infotilaisuus, jossa kriteeristöä on esitelty tarkemmin ja pyydetty siitä palautteita. Helmikuussa intrassa on ollut auki henkilöstölle osoitettu kysely henkilöstön osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksista hyvinvointialueen hallinnollisessa päätöksenteossa. Henkilöstömme osallistui kyselyyn ilahduttavan aktiivisesti, sillä vastauksia kertyi lähes 1500. Kyselyn vastaukset on analysoitu ja niitä käsitellään tehtäväalueiden johtoryhmissä touko-kesäkuussa. Kesäkuun aikana intrassa tiedotetaan tulosten käsittelystä ja syksyn aikana jatkotoimenpiteitä tullaan käsittelemään henkilöstön kanssa.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Miia Luukko, HALLINTOPALVELUJOHTAJA, miia.luukko@pirha.fi

Työsuojelutoimikunta merkitsee esittelyn tiedoksi.

Päätös

Työsuojelutoimikunta merkitsi esittelyn tiedoksi.