Aluehallitus, kokous 10.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 14 Pirkanmaan hyvinvointialuejohtajan viran haun auki julistaminen

34/2022

Valmistelija

  • Heli Hirvelä, heli.hirvela@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialuevaltuusto on kokouksessaan 8.3.2022 perustanut hyvinvointialuejohtajan viran. Viran kelpoisuusehdoiksi vahvistettiin ylempi korkeakoulututkinto (yliopisto) ja laaja johtamiskokemus sekä sosiaali- ja tervysalan tuntemus.

Hallintosäännön 5 §:n ja 28 §:n mukaan aluevaltuusto päättää hyvinvointialuejohtajan kelpoisuusvaatimuksista. Muiden virkojen kelpoisuusvaatimuksista päätetään virkaa perustettaessa tai virkasuhteeseen ottava viranomainen voi päättää kelpoisuusvaatimuksista. Jos henkilö otetaan virkasuhteeseen ilman, että tehtävää varten on perustettu virka, kelpoisuusvaatimuksista päättää virkasuhteeseen ottava viranomainen kunnallisen ja hyvinvointialueviranhaltijalain mukaisesti.

Hallintosäännön 29 § mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Silloin, kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on aluevaltuusto, viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi kuitenkin aluehallitus.

Oheismateriaalina hakuilmoitus (luonnos), joka on tallennettu sähköiseen kokoustyötilaan (Pirre).

Ehdotus

Esittelijä

  • Jukka Alasentie, vt. hyvinvointialuejohtaja, jukka.alasentie@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • julistaa hyvinvointialuejohtajan viran haettavaksi ajalle 11.3. - 25.3.2022 klo 16.00 saakka,
     
  • hakuilmoitus julkaistaan Pirkanmaan hyvinvointialueen yleisessä tietoverkossa, Kuntarekryssä sekä sanomalehdissä Aamulehti ja Helsingin Sanomat,
     
  • nimetä haastatteluryhmän,
     
  • että haastattelun lisäksi voidaan käyttää soveltuvuusarviointia,
     
  • tarkastaa pykälän kokouksessa.

Päätös

Aluehallitus päätti:

  • julistaa hyvinvointialuejohtajan viran haettavaksi ajalle 11.3. - 25.3.2022 klo 16.00 saakka,
     
  • että hakuilmoitus julkaistaan Pirkanmaan hyvinvointialueen yleisessä tietoverkossa, Kuntarekryssä sekä sanomalehdissä Aamulehti ja Helsingin Sanomat,
     
  • nimetä haastatteluryhmän seuraavasti: valtuuston ja hallituksen puheenjohtajistot, vt. hyvinvointialuejohtaja ja rekrytointikonsultti,
     
  • että haastattelun lisäksi voidaan käyttää soveltuvuusarviointia.

Pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Kokouskäsittely

Esittelijän lisäys: Haastatteluryhmään esitetään nimettäväksi valtuuston ja hallituksen puheenjohtajistot, vt. hyvinvointialuejohtaja sekä rekrytointikonsultti.  


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus tehdään Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitukselle.

Postiosoite: PL 2000, 33521 Tampere
Käyntiosoite: Biokatu 12, 3. krs, Kirjaamo
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteluineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.