Vähän palveluita käyttävien valiokunta, kokous 26.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 28 Strateginen monituottajuusohjelma

21436/2024

Valmistelija

  • Pasi Virtanen, TALOUSJOHTAJA, pasi.virtanen@pirha.fi
  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi
  • Juhani Sand, KONSERNIPALVELUJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi

Perustelut

Strategisen monituottajuuden päätavoite on, että väestön palvelutarpeet, palvelutuotannon mahdollisuudet sekä rahoitus ovat tasapainossa. Pirkanmaan hyvinvointialueen taloudessa ostopalvelut ovat noin 1,6 miljardia euroa joka on 57 % koko taloudesta.

Aluehallitus päätti 11.3.2024 perustaa ostopalveluiden kokonaisuuden työryhmän. Asetuspäätöksessä on työryhmälle annettu lukuisia tavoitteita, joista yksi merkittävimmistä on pohtia, miten yhteensovitetaan strateginen monituottajuus ja kokonaiskustannusten nykyistä parempi hallinta.

Monituottajuus tarkoittaa Pirkanmaan hyvinvointialueella julkisesti rahoitettujen palveluiden tuottaminen yhdessä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa.

Tällä hetkellä ostopalveluiden kustannusten nousu on ollut paikoin hallitsematonta. Samaan aikaan kestävä talous edellyttää välittömiä toimenpiteitä itse toteutettavissa ja ostopalveluissa. Nykyinen Pirhan monituottajuuskokonaisuus on tullut kunnilta ja sairaanhoitopiiriltä hyvinvointialueiden perustamien yhteydessä. Nyt on välttämätöntä yhdistää nuo siirtyneet mallit yhdeksi Pirhan omaksi strategiseksi monituottajuusmalliksi. Kyseessä on laaja kokonaisuus, joka kytkeytyy myös seuraavaan strategiakauteen. Tavoitteena on luoda uusi strateginen monituottajuusmalli, joka on hyvin johdettu ja joka toimii tasapainoisesti täydentäen omaa tuotantoa. Erillistavoitteina on lisäksi ostopalveluiden kustannuskasvun taittuminen, ja että menojen kehitys on hallittua. Lisäksi tavoitellaan, että Pirhan ostovoima ja skaalaedut saadaan hyödynnettyä. Huomioida tulee myös inhouse-yhtiöiden tuloksellisuus ja tuotantorakenne.

Strategisen monituottajuuden mallin valmistelu on aloitettu tänä syksynä. Tarkoitus on osallistaa valmisteluun laajasti sisäiset ja ulkoiset sidosryhmät. Sen jälkeen tehdään päätökset kokonaisuudesta, sen johtamisesta sekä organisoitumisesta.

Valmisteluun osallistetaan sisäisistä sidosryhmistä mm. palvelutuotanto, konsernipalvelut ja Pirhan viranhaltijajohto sekä päättäjät. Ulkoisista sidosryhmistä mukaan valmisteluun otetaan tuottajakenttä, luottamushenkilöelimet ja vaikuttamistoimielimet, inhouse-yhtiöt sekä asukkaat ja asiakkaat.

Liitteenä on esitysmateriaali, jonka pohjalta toivotaan sidosryhmien ottavan kantaa tulevan mallin perusteisiin ja lähtökohtiin.

Ehdotus

Vähän palveluita käyttävien valiokunta päättää

  • merkitä tiedoksi strategisen monituottajuusohjelman valmisteluvaiheen,
     
  • antaa kommentit ohjelman valmisteluun.

Päätös

Vähän palveluita käyttävien valiokunta päätti

  • merkitä tiedoksi strategisen monituottajuusohjelman valmisteluvaiheen,
     
  • antaa seuraavat kommentit ohjelman valmisteluun:
    • Valiokunta ymmärtää kustannusten ja nykyisen taloustilanteen kriittisyyden ja pitää niitä tärkeänä tavoitteena. Palvelutarpeen, tuotannon ja rahoituksen tasapaino on tärkeää ja erilaisia keinoja on etsittävä yhteistyössä sen saavuttamiseksi.
    • Valiokunta on huolissaan, ettei ohjelmassa ole riittävällä tasolla otettu huomioon vaikuttavuutta, joka pitäisi asettaa yhdeksi tavoitteeksi tai ydinteemaksi. Tällä hetkellä ohjelma keskittyy liikaa vain suorien kustannusten vertailuun eikä ota huomioon palvelulla aikaansaatua vaikuttavuutta eikä välillisiä/lisäkustannuksia, joita voi aiheutua esim. palvelujen toteuttamisen viiveestä tai hoitoketjujen toimimattomuudesta.
    • Olemassa olevaa erittäin hyvin toimivaa kolmatta sektoria tulee hyödyntää erityisesti erityisosaamista ja -asiantuntijuutta vaativissa palveluissa (esim. erityisryhmät, kuten kuurot, sokeat ym.) Lisäksi valiokunta kannustaa pohtimaan ohjelman valmistelun yhteydessä uudenlaisia ja innovatiivisia yhteistyötapoja kolmannen sektorin kanssa, missä vaihdannan välineenä ei välttämättä ole raha, vaan osaaminen, joka ei omana toimintana ole kannattavaa tuottaa.
    • Valiokunta esittää, että yhteistyömahdollisuuksia ja työnjakoa hyvinvointialueiden välillä voitaisiin tarkastella erityisesti reuna-alueilla kustannussäästöjen saavuttamiseksi. Palvelusetelin käytön osalta tulee pohtia, millä osa-alueilla sen käyttöä voitaisiin erityisesti hyödyntää.
    • Lisäksi valiokunta toivoo, ettei ennaltaehkäisyä unohdeta yhtenä mahdollisuutena vaikuttaa palvelutarpeen kehitykseen. Ohjelmaan toivotaan sisällytettäväksi myös horisontaalista vertailua eri osa-alueiden suhteesta.

Kokouskäsittely

Valiokunta keskusteli Pirkanmaan hyvinvointialueen strategisesta monituottajuusohjelmasta ja nosti keskustelussaan esille vaikuttavuuden. Keskustelussa pohdittiin, että kustannusvaikutusten lisäksi vaikutetaan myös moniin muihin asioihin ja oleellista on myös se, mitä ja miten palvelutuotannolla saavutetaan asioita. Lisäksi valiokunta keskusteli kolmannen sektorin merkityksellisyydestä ja muista yhteistyön mahdollisuuksista ja keinoista.

Valiokunta päätti valtuuttaa puheenjohtajiston koostamaan valiokunnan kommentit käydyn keskustelun pohjalta.

Ella Näsi ja Toni Ilmaniemi saapuivat kokoukseen asian käsittelyn aikana. Pertti Salminen, Erkki Lehtomäki, Titta Pelttari ja Sari Mäkinen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn aikana.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).