Aluevaltuusto, kokous 28.10.2024

Esityslista on tarkastamaton

§ 105 Vastaus Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2023 arviointikertomukseen

21973/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juhani Sand, KONSERNIPALVELUJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi
Vuokko Ylinen, HALLINTOJOHTAJA, vuokko.ylinen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan aluevaltuusto on 3.6.2024 § 67 merkinnyt tiedoksi Pirkanmaan hyvinvointialueen arviointikertomuksen 2023. 

Hyvinvointialuelain mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta (125 §).

Arviointikertomus ja lausunto toimenpiteistä arviointikertomuksen johdosta ovat liitteenä

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää toimittaa liitteenä olevan lausunnon tiedoksi aluevaltuustolle. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 30.9.2024 § 258.

Arviointikertomus ja lausunto toimenpiteistä arviointikertomuksen johdosta ovat liitteenä.

 

Päätösehdotus

Aluehallitus päätti toimittaa liitteenä olevan lausunnon tiedoksi aluevaltuustolle.