Perustelut
Aluevaalilautakunnan varajäsen Maija-Sofia Ulmanen (Vapauden liitto, ent. Valta Kuuluu Kansalle) on 10.12.2024 pyytänyt eroa aluevaalilautakunnasta. Ulmanen toimii sijaantulojärjestyksen mukaisesti aluevaalilautakunnan 4. varajäsenenä. Eropyyntö on liitteenä.
Hyvinvointialuelain 75 § mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.
Aluevaltuuston on asetettava hyvinvointialueelle toimikaudekseen aluevaalilautakunta. Siihen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa hyvinvointialueella edellisissä aluevaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka aluevaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi aluevaaleissa, ei voi osallistua aluevaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. (Vaalilaki 12 a §)
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Juhani Sand, KONSERNIPALVELUJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi
Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se päättää
- myöntää Maija-Sofia Ulmaselle eron aluevaalilautakunnan 4. varajäsenen tehtävästä sekä
- nimetä aluevaalilautakuntaan hänen tilalleen uuden 4. varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.