4303/2025
Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosääntö 53 §
HYVTES VIII luku 3, 4, 5 §
Taloudellisista ja tuotannollisista syistä järjestetyt yhteistoimintaneuvottelut aloitettiin 26.2.2025. Kutsuesitys yhteistoimintaneuvotteluihin toimitettiin 19.2.2025 sekä henkilöstöä edustaville järjestöille että TE-toimistoon.
Yhteistoimintaneuvotteluja käytiin viisi kertaa 26.2.2025 alkaen ja viimeinen neuvottelukerta oli 15.4.2025. Neuvotteluja käytiin yhteistoimintalain edellyttämä vähintään kuusi viikkoa ajanjaksolla 26.2.2025 – 15.4.2025. Neuvottelujen kohteena on ollut TKIO-toimialueen DIPP-tutkimushankekokonaisuuden piirissä työskentelevä henkilöstö.
Kuten yhteistoimintaneuvottelujen aloittamista koskevassa päätöksessä on todettu, on yhteistoimintamenettelyllä pyritty turvaamaan henkilöstön vaikutusmahdollisuudet lain piirissä olevissa työnantajan päätösasioissa. Suunniteltuja muutoksia ja niiden perusteita, vaikutuksia ja mahdollisia vaihtoehtoja on työnantajan näkemyksen mukaan käyty läpi yhteistoimintalain hengen mukaisesti vuoropuhelussa henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa yhteistoimintamenettelyn aikana. Neuvottelut ovat päättyneet erimielisinä. Järjestöt jättivät viimeisessä neuvottelutilaisuudessa eriävistä mielipiteistä julkilausumat, jotka ovat 15.4.2025 pidetyn neuvottelutilaisuuden pöytäkirjan liitteinä.
Tämän päätöksen liitteenä ovat neuvottelumateriaaleissa esillä olleet suunnitelmat mahdollisine toimenpiteineen ja osin myös mahdollisine säästövaikutuksineen sekä mahdollisine henkilövaikutuksineen. Suunnitelmien seurauksena työt päättyvät viidellä henkilöllä DIPP-tutkimushankekokonaisuudessa. Isona työnantajaorganisaationa muuta työtä tarjotaan mahdollisuuksien mukaan irtisanomisuhan alaisille henkilöille. Mikäli henkilöt eivät ota vastaan muuta tarjottavaa työtä tai suostu palvelussuhteen ehtojen muutoksiin, palvelussuhde voi päättyä.
Neuvottelujen alussa työnantaja on antanut henkilöstön edustajille esityksen työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi, jota on päivitetty neuvottelujen kuluessa.
Yhteistoimintaneuvotteluiden pöytäkirjat liitteineen ovat salassa pidettäviä (Julkisuuslain 24.1 § 18 k). Pöytäkirjat liitteineen ovat esityslistan oheismateriaalina hyvinvointialuejohtajan päätöksenteon tueksi.
Totean, että työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) mukaiset yhteistoimintaneuvottelut on käyty ajalla 26.2.2025 – 15.4.2025 ja saatu päätökseen.
Hyväksyn yhteistoimintaneuvotteluiden pohjalta työnantajan tekemän esityksen tarvittavista toimenpiteistä koskien neuvotteluissa esillä olleita suunnitelmia. Valtuutan Kati Kristianssonin toimeenpanemaan hyvinvointialuejohtajan päätöksen.