13735/2025
Päättäjän nimike päätäntävalta virkaan ottamisessa perustuu Hallintosääntö § 41
Hallintosääntö § 45 Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 7 § ja 8 §
Valmistelija vs. johtava sosiaalityöntekijä Kati Judén
Jälkihuollon sosiaalityöntekijä vastaa Lastensuojelulain perusteella jälkihuoltoon oikeutettujen täysi-ikäisten nuorten tukemisesta ja palvelujen järjestämisestä yhdessä nuoren ja hänen verkostonsa kanssa. Sosiaalityöntekijä toimii asiakkaan asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä ja vastaa asiakasprosessin kokonaisuudesta.
Sosiaalityöntekijän viran kelpoisuusvaatimuksena on Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 3, 7 ja 32 §:n mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys. Tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä voi toimia Sosiaalihuollon ammattihenkilölain 12 §:n mukaisesti enintään vuoden ajan sosiaalityön pääaineopiskelija, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun.
Tehtävässä edellytetään tehtävän vaativuuden mukaista osaamista, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, hyvää kirjallista ja suullista ilmaisukykyä ja valmiutta itsenäiseen työskentelyyn. Tehtävässä edellytetään myös lainsäädännön ja palvelujen tuntemusta sekä halua kehittää työskentelyä. Tehtävässä arvostetaan työkokemusta sosiaalityön eri sektoreilta, erityisesti lastensuojelun jälkihuollosta tai nuorten aikuisten kanssa työskentelystä.
Täysi-ikäisten jälkihuollossa on sosiaalityöntekijän viransijaisuus, virkanumero 48390-0376, ajalla 2.6. - 31.12.2025.
Vs. johtava sosiaalityöntekijä esittää sosiaalityöntekijän viransijaisuuteen otettavaksi ilman hakumenettelyä kelpoisuusehdot täyttävän yhteiskuntatieteiden kandidaatti Essi-Lotta Hännisen.
Erityisten sosiaalipalvelujen vastuualueen sosiaalityöntekijän viransijaisuuteen, virkanumero 48390-0376, ajalle 2.6.- 31.12.2025 otetaan ilman erillistä hakumenettelyä yhteiskuntatieteiden kandidaatti Essi-Lotta Hänninen kolmen (3) kuukauden koeajalla.