§ 46/2025 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen ilman julkista hakumenettelyä hallintosäännön §41 mukaisesti

Lataa 

14042/2025

Päätöspäivämäärä

26.5.2025

Päätöksen tekijä

Palvelupäällikkö, työikäisten sosiaalityö ja ohjaus

Päätöksen perustelut

Päättäjän nimike päätäntävalta virkaan ottamisessa perustuu
Hallintosääntö § 41
Hallintosääntö § 45

Esitys

Viran täyttö perustuu kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 3 momentin mukaisiin edellytyksiin, joiden perusteella virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman julkista hakumenettelyä. Sen lisäksi henkilö voidaan hallintosäännön 41 § mukaisesti ottaa ilman julkista hakumenettelyä sellaiseen virkasuhteeseen, johon henkilö on tarkoituksenmukaista ottaa/siirtää hänen palvelussuhdettaan koskevien uudelleenjärjestelyjen vuoksi ja jonka tehtävän kelpoisuusehdot henkilö täyttää.

 

Maija Roikonen on hoitanut työsuhteisena sosiaaliohjaajan tehtävää. Työnantaja on ehdottanut yhteistoimintaneuvottelussa, että työsuhde muutetaan virkasuhteeksi, jolloin työntekijä pystyy toimimaan laajemmin sosiaaliohjaajan tehtävässä. Virkasuhteisena sosiaaliohjaajana työntekijä voi tehdä päätöksiä ja toimia omatyöntekijänä asiakkaille. Kyseessä on palvelussuhdetta koskeva uudelleenjärjestely, jolloin on tarkoituksenmukaista muuttaa työsuhde virkasuhteeksi.

 

Maija Roikosen kanssa on keskusteltu asiasta ja hän on antanut suostumuksensa järjestelylle.

 

Sosiaaliohjaajan kelpoisuusehto on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen laillistus tai lupa toimia sosionomin tehtävissä. Maija Roikonen täyttää vaaditut kelpoisuusehdot.

 

Työntekijän tehtäväkohtainen palkka sosiaaliohjaajan virkasuhteessa on hinnoittelutunnuksen S3SVA100 mukaisesti. Muut palvelussuhteen ehdot pysyvät ennallaan.

Päätös

Päätän, että Maija Roikonen siirretään ilman erillistä hakumenettelyä sosiaaliohjaajan virkaan, virkanumero 48337-0230, 1.6.2025 alkaen. Sosiaaliohjaajan virka on toistaiseksi voimassa oleva. Sosiaaliohjaajan kelpoisuusehto on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen laillistus tai lupa toimia sosionomin tehtävissä. Maija Roikonen täyttää vaaditut kelpoisuusehdot.

 

Allekirjoitus

Tuuli Pakarinen, palvelupäällikkö

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue