14042/2025
Päättäjän nimike päätäntävalta virkaan ottamisessa perustuu Hallintosääntö § 41 Halllintosääntö § 45
Viran täyttö perustuu kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 3 momentin mukaisiin edellytyksiin, joiden perusteella virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman julkista hakumenettelyä. Sen lisäksi henkilö voidaan hallintosäännön 41 § mukaisesti ottaa ilman julkista hakumenettelyä sellaiseen virkasuhteeseen, johon henkilö on tarkoituksenmukaista ottaa/siirtää hänen palvelussuhdettaan koskevien uudelleenjärjestelyjen vuoksi ja jonka tehtävän kelpoisuusehdot henkilö täyttää.
Johanna Rautanen on hoitanut työsuhteisena sosiaaliohjaajan määräaikaista tehtävää vakituisen työsuhteisen henkilön perhevapaan sijaisena. Tehtävään on tullut lisätehtävänä julkisen vallan käyttöä ja edellyttää näin ollen virkasuhdetta. Kyseessä on palvelussuhdetta koskeva uudelleenjärjestely, jolloin on tarkoituksenmukaista muuttaa työsuhde virkasuhteeksi.
Johanna Rautasen kanssa on keskusteltu asiasta ja hän on antanut suostumuksensa järjestelylle.
Tehtävän kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen laillistus tai lupa toimia sosionomin tehtävissä. Johanna Rautanen täyttää vaaditut kelpoisuusehdot.
Päätän, että Johanna Rautanen siirretään ilman erillistä hakumenettelyä sosiaaliohjaajan viransijaisuuteen, virkanumero 48337-0196, ajalle 1.6.2025 – 31.8.2025. Sosiaaliohjaajan kelpoisuusehto on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen laillistus tai lupa toimia sosionomin tehtävissä. Johanna Rautanen täyttää vaaditut kelpoisuusehdot.