15206/2025
Palvelupäällikön päätäntävalta virkaan ottamisessa perustuu
Hallintosääntö § 41
Hallintosääntö §45
Ohjaajan viran täyttö perustuu kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 3 momentin mukaisiin edellytyksiin, joiden perusteella virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman julkista hakumenettelyä. Sen lisäksi henkilö voidaan hallintosäännön 41 § mukaisesti ottaa ilman julkista hakumenettelyä sellaiseen virkasuhteeseen, johon henkilö on tarkoituksenmukaista ottaa/siirtää hänen palvelussuhdettaan koskevien uudelleenjärjestelyjen vuoksi ja jonka tehtävän kelpoisuusehdot henkilö täyttää.
Ohjaaja Vesa Moilanen on hoitanut työsuhteisena ohjaajan tehtävää, johon on tullut lisätehtävänä julkisen vallan käyttöä ja edellyttää näin ollen virkasuhdetta. Kyseessä on palvelussuhdetta koskeva uudelleenjärjestely, jolloin on tarkoituksenmukaista muuttaa työsuhde virkasuhteeksi.
Vesa Moilasen kanssa on keskusteltu asiasta ja hän on antanut suostumuksensa järjestelylle.
Tehtävän kelpoisuusehtona on soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto. Henkilö täyttää vaaditut kelpoisuusehdot. Palkka ja muut palvelussuhteen ehdot säilyvät ennallaan.
Päätän, että Vesa Moilanen siirretään ilman erillistä hakumenettelyä ohjaajan virkaan, virkanumero 36660–0008, 1.7.2025 alkaen. Ohjaajan virka on toistaiseksi voimassa oleva. Ohjaajan viran kelpoisuusehto on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto. Palkka ja muut palvelussuhteen ehdot säilyvät ennallaan.