Perustelut
Hyvinvointialueen pysäköintipolitiikan seurannan välineenä toteutettiin henkilöstön pysäköintikysely keväällä 2025. Kyselyn avulla on tarkoitus seurata asetetun pysäköintipolitiikan tilaa ja toimivuutta, sekä kysyä henkilöstön näkemystä työmatkaliikkumiseen vaikuttavista tekijöistä. Henkilöstöpysäköintipolitiikan sisältö on pidetty tähän saakka ennallaan hyvinvointialueen aluehallituksen kesäkuun 2023 päätöksen mukaisena. Kevään 2025 kyselyn tulosten perusteella ei ole tunnistettavissa välittömiä muutostarpeita pysäköintipolitiikan linjauksiin. Pysäköintiin merkittävästi vaikuttavana kokonaisuutena on kuitenkin samalla tunnistettu keskussairaalan uudistamisohjelman edellyttämät muutokset pysäköintipaikkatarjonnassa. Keskussairaalan rakennustyöt ovat jo vuoden 2025 alusta pitäen siirtäneet osan pysäköinnistä väistöpysäköintiin, mutta väistötarve tulee laajenemaan vuoden 2026 aikana. Tässä kokonaisuudessa on noussut esille myös henkilöstön lyhytaikaispysäköinnin hinnoittelumuutos vuoden 2026 alusta alkaen. Hyvinvointialueen johtoryhmä käsitteli asiaa 27.5. ja 3.6. kokouksissaan, ja edellytti yhteistoimintaelimen käsittelyä asialle ennen päätöksentekoa.
Oheismateriaalina on kevään 2025 henkilöstön pysäköintikyselyn tuloskoonti, keskussairaalan väistöpysäköinnin suunnitelma sekä ajankohtaiset tunnistetut pysäköintipolitiikan kehittämistarpeet.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Aija Tuimala, HR-JOHTAJA, aija.tuimala@pirha.fi
Yhteistoimintaelin päättää merkitä asian tiedoksi.