6235/2023
Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosääntö 16a §
Valmistelijan yhteystiedot
Hallintopäällikkö Heidi Pyykkönen, heidi.pyykkonen@pirha.fi ja puh. 044 422 2002
Hyvinvointialuelaki mahdollistaa valtuustoryhmän toiminnan tukemisen silloin, kun valtuutetut ovat muodostaneet valtuustoryhmiä. Valtuustoryhmän voi muodostaa yksikin valtuutettu. Hyvinvointialue voi tukea taloudellisesti valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. (Laki hyvinvointialueesta 611/2021, § 27).
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus on päättänyt valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteista viimeksi 29.1.2024 § 36. Hyvinvointialue myöntää valtuustoryhmien toimintaan tukea vuosittain enintään talousarvioon varattujen määrärahojen verran.
Valtuustoryhmien toimintatuki on ollut haettavissa vuonna 2025 kaksi kertaa valtuustokauden vaihtumisen vuoksi. Vs. hyvinvointialuejohtaja on päättänyt 30.1.2025 § 10/2025 valtuustoryhmien toiminnan tukemisesta ajalle 1.1.–31.5.2025. Valtuustokauden vaihtumisen jälkeen loppuvuotta 2025 koskeva tuki on ollut haettavissa ajalla 1.–13.6.2025. Tukea voi käyttää loppuvuonna ajalla 1.6.–31.12.2025. Tuen määrä voi olla enintään 5 000 euroa per valtuutettu suhteutettuna seitsemän käyttökuukauden ajalle (kesä-joulukuu).
Hyvinvointialue on vastaanottanut valtuustoryhmien tukihakemukset loppuvuodelle ajalle 1.6. –31.12.2025. Tukihakemukset ovat aluehallituksen hyväksymien tuen myöntämisperiaatteiden mukaiset. Valtuustoryhmät hakevat tukea mm. asukastilaisuuksien järjestämiseen, tiedottamiseen ja viestintään, henkilöstökuluihin (mm. aluevaltuustoryhmien sihteerit), tilakustannuksiin sekä pienimuotoisiin hankintoihin.
Valtuustoryhmät hakevat tukea seuraavasti:
Valtuustoryhmä
Haettu summa
Kokoomus
55 416 €
SDP
64 166 €
Vihreät
29 167 €
Vasemmistoliitto
26 250 €
Keskusta
KD
11 667 €
Yhteensä
212 916 €
Päätän, että Pirkanmaan hyvinvointialue myöntää vuonna 2025 valtuustoryhmien toimintatukea ajalle 1.6.–31.12.2025 seuraavasti:
· Kokoomus 55 416 €
· SDP 64 166 €
· Vihreät 29 167 €
· Vasemmistoliitto 26 250 €
· Keskusta 26 250 €
· KD 11 667 €
Yhteensä 212 916 €.
Tuki maksetaan valtuustoryhmille 27.6.2025.