§ 82/2022 Palvelupäällikön valinta: asumispalvelujen vastuuyksikkö; avopalvelujen palvelulinja

Lataa 

577/2022

Päätöspäivämäärä

2.12.2022

Päätöksen tekijä

Sote-johtaja

Päätöksen perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosääntö 21 §.

Esitys

Aluehallitus perusti kokouksessaan 10.10.2022 § 232 palvelupäällikön, asumispalvelujen VY viran. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana 1.1.2023 alkaen. Virkaan 1.1.2023 alkaen valittu henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen ja mahdollisesti osa-aikaiseen virkasuhteeseen enintään 31.12.2022 saakka. 

Kelpoisuusehtona on AMK tutkinto, eduksi katsotaan ylempi korkeakoulututkinto. 
Palvelupäälliköltä edellytetään soveltuvaa ammatillista koulutusta ja työkokemusta, sekä työikäisten sosiaalipalvelujen tuntemusta. Tehtävä edellyttää toiminnan ja talouden johtamisosaamista ja työkokemusta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön tuntemusta.

Lisäksi edellytetään hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, esiintymisvalmiuksia sekä hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Eduksi katsotaan kyky toimeenpanna muutoksia uudessa toimintaympäristössä.

Palvelupäällikön virka on ollut sisäisessä ilmoittautumismenettelyssä 7.-20.11.2022. Virkaan ilmoittautui seitsemän henkilöä. Kaikki täyttivät viralle asetetut kelpoisuusehdot. Haastatteluun kutsuttiin viisi henkilöä. Haastattelijoina toimivat Maria Päivänen ja Elina Anttila.

Hakijoista on tehty ansiovertailu. Ansiovertailu sisältää virkaan ilmoittautuneet, jonka lisäksi valinnassa on huomioitu muut liikkeenluovutuksen piirissä olevat kelpoisuusvaatimukset täyttävät henkilöt. Virkaan valitaan ansiovertailun ja kokonaisarvioinnin perusteella sopivin henkilö. Valintapäätöksessä otetaan huomioon hakuilmoituksen kelpoisuusehtojen mukainen koulutus, työkokemus ja viran kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet. Nämä ominaisuudet on kartoitettu ilmoittautumismenettelyssä olevien lisäkysymysten sekä haastattelujen perusteella. Ansiovertailu on oheismateriaalina.

Valintaa valmistelevan ryhmän yksimielisenä esityksenä on, että ansiovertailun ja kokonaisarvioinnin perusteella sopivin asumispalvelujen vastuuyksikön palvelupäällikön virkaan on Mari Saukoniemi. 

Hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan sosiaali- ja terveysjohtaja päättää palvelupäällikön valinnasta.
 

Päätös

ansiovertailun ja haastattelun perusteella asumispalvelujen vastuuyksikön palvelupäällikön virkaan valitaan Mari Saukoniemi,

virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana 1.1.2023 alkaen. Virkaan 1.1.2023 alkaen valittu henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen ja mahdollisesti osa-aikaiseen virkasuhteeseen enintään 31.12.2022 saakka,

koeaikaa ei käytetä, koska valittava henkilö on hoitanut vastaavantyyppisiä tehtäviä nykyisissä työtehtävissään,

asumispalvelujen vastuuyksikön palvelupäällikön viran tehtäväkohtaisesta palkasta päätetään erillisen liitteen mukaisesti,

virkavalinta on ehdollinen, kunnes terveydentilaa koskeva selvitys on toimitettu. 

Toistaiseksi voimassa oleva viranhoitomääräys tehdään, kun ehdollisen valinnan kohteena oleva henkilö on toimittanut terveydellisiä edellytyksiä koskevan selvityksen, ja valintapäätös on lainvoimainen.
 

Allekirjoitus

Taru Kuosmanen, sosiaali- ja terveysjohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue