§ 81/2022 Johtavan sosiaalityön valinta: työikäisten sosiaalityön ja -ohjauksen vastuuyksikkö, avopalvelujen palvelulinja

Lataa 

577/2022

Päätöspäivämäärä

2.12.2022

Päätöksen tekijä

Sote-johtaja

Päätöksen perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosääntö 21 §.

Esitys

Aluehallitus perusti kokouksessaan 10.10.2022 § 232, johtavan sosiaalityöntekijän, työikäisten sosiaalityön ja -ohjauksen VY, viran. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana 1.1.2023 alkaen. Virkaan 1.1.2023 alkaen valittu henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen ja mahdollisesti osa-aikaiseen virkasuhteeseen enintään 31.12.2022 saakka.

Kelpoisuusehtona virkaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja sosiaalityöntekijän pätevyys. 

Johtavalta sosiaalityöntekijältä edellytetään soveltuvaa ammatillista koulutusta ja työkokemusta sekä edellyttää työikäisten sosiaalipalvelujen tuntemusta. Tehtävä edellyttää toiminnan ja talouden johtamisosaamista ja työkokemusta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön tuntemusta.

Lisäksi edellytetään hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, esiintymisvalmiuksia sekä hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito. Eduksi katsotaan kyky toimeenpanna muutoksia uudessa toimintaympäristössä.

Johtavan sosiaalityöntekijän virka on ollut sisäisessä ilmoittautumismenettelyssä 16.-30.10.2022. Virkaan ilmoittautui neljä henkilöä. Kaikki täyttivät viralle asetetut kelpoisuusehdot. Haastatteluun kutsuttiin kolme henkilöä. Haastattelijoina toimivat Maria Päivänen ja Elina Anttila.

Hakijoista on tehty ansiovertailu. Ansiovertailu sisältää virkaan ilmoittautuneet, jonka lisäksi valinnassa on huomioitu muut liikkeenluovutuksen piirissä olevat kelpoisuusvaatimukset täyttävät henkilöt. Virkaan valitaan ansiovertailun ja kokonaisarvioinnin perusteella sopivin henkilö. Valintapäätöksessä otetaan huomioon hakuilmoituksen kelpoisuusehtojen mukainen koulutus, työkokemus ja viran kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet. Nämä ominaisuudet on kartoitettu ilmoittautumismenettelyssä olevien lisäkysymysten perusteella. Ansiovertailu on oheismateriaalina.

Valintaa valmistelevan ryhmän yksimielisenä esityksenä on, että ansiovertailun ja kokonaisarvioinnin perusteella sopivin työikäisten sosiaalityön ja -ohjauksen vastuuyksikön johtavan sosiaalityöntekijän virkaan on Piia Fransén.

Hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan sosiaali- ja terveysjohtaja päättää johtavan sosiaalityöntekijän valinnasta.
 

Päätös

ansiovertailun perusteella työikäisten sosiaalityön ja -ohjauksen vastuuyksikön johtavan sosiaalityöntekijän virkaan valitaan Piia Fransén,

virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana 1.1.2023 alkaen. Virkaan 1.1.2023 alkaen valittu henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen ja mahdollisesti osa-aikaiseen virkasuhteeseen enintään 31.12.2022 saakka,

koeaikaa ei käytetä, koska valittava henkilö on hoitanut vastaavantyyppisiä tehtäviä nykyisissä työtehtävissään,

työikäisten sosiaalityön ja -ohjauksen vastuuyksikön johtavan sosiaalityöntekijän tehtäväkohtaisesta palkasta päätetään erillisen liitteen mukaisesti,

virkavalinta on ehdollinen, kunnes terveydentilaa koskeva selvitys on toimitettu.

Toistaiseksi voimassa oleva viranhoitomääräys tehdään, kun ehdollisen valinnan kohteena oleva henkilö on toimittanut terveydellisiä edellytyksiä koskevan selvityksen, ja valintapäätös on lainvoimainen. 

Allekirjoitus

Taru Kuosmanen, sosiaali- ja terveysjohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue