18581/2025
Hallintosääntö § 45 Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 7 § ja 8 §
Työikäisten asiakasohjauksen asumisneuvonnan sosiaaliohjaaja työskentelee asumissosiaalisen työn keinoin asiakkaiden vuokranmaksu- ja muiden asumisen ongelmien parissa. Pyrkimyksenä on asiakkaiden asumisen turvaaminen ja häätöjen sekä muiden kriisien ehkäisy. Tehtävä sijoittuu Pirkanmaan hyvinvointialueen työikäisten sosiaalipalveluihin. Asumisneuvojan työnkuvaan kuuluu mm. palvelutarpeen arviointien ja toimeentulotukipäätösten laatimista. Työtä tehdään vahvasti verkostossa, yhteistyössä erityisesti vuokranantajien kanssa. Sosiaaliohjaaja osallistuu asumisneuvonnan työmuodon kehittämiseen. Tehtävänkuvaan kuuluu myös työskentelyä Talousneuvolan yhteydessä toimivalla matalan kynnyksen asumisneuvontapisteellä.
Sosiaaliohjaajan viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 6 §:n mukainen sosionomin, geronomin tai kuntoutuksen ohjaajan pätevyys.
Tehtävässä edellytetään hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Asiakaslähtöisyys, hyvät vuorovaikutustaidot ja aktiivinen työote ovat ominaisuuksia, joita hakijalta odotetaan. Eduksi katsotaan asumisneuvontatyön ja aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön kokemus. Hyödyksi on myös muu kielitaito, toimeentulotukiosaaminen sekä Pirkanmaan palveluverkon tuntemus.
Sosiaaliohjaajan virka on julistettu haettavaksi Pirkanmaan hyvinvointialueen internet- sivuilla osoitteessa www.pirha.fi ja Kuntarekry.fi, hakuavain Pirha-01-1193-25. Hakuaika oli 19.6. – 2.7.2025.
Virkaa haki määräajassa 190 henkilöä. Yksi hakija peruutti hakemuksensa hakuaikana. Hakijoista 158 henkilöä täytti kelpoisuusvaatimukset. Palvelupäällikkö ja vastaava ohjaaja haastattelivat 12 hakijaa. Yksi haastatteluun kutsuttu peruutti osallistumisensa haastatteluun.
Valintapäätös perustuu kokonaisarviointiin, jossa on huomioitu henkilöhaastattelu, työkokemus sekä henkilön suorittamat koulutukset ja tutkinnot. Valittu henkilö on taidoiltaan ja kyvyiltään ansioitunein ja soveltuvin hakija täytettävään virkaan.
Varasijalle valitaan kuntoutuksen ohjaaja (AMK) Tiina Hakulinen ja sosionomi (AMK) Sanni Soukkio.
Työikäisten sosiaalityön vastuualueen asiakasohjauksen asumisneuvonnan sosiaaliohjaajan virkaan 48337-0172 valitaan 18.8.2025 alkaen sosionomi (AMK) Heidi Pauliina Nyrhinen kuuden (6) kuukauden koeajalla.
Valinta on ehdollinen. Virkaan valitun tulee kohtuullisessa ajassa valintapäätöksen saatuaan esittää vaadittavat todistukset terveydentilastaan, kuitenkin viimeistään kuukauden kuluessa virkasuhteen alkamisesta.
Valintapäätös raukeaa, mikäli virkaan valittu ei täytä yllä esitettyjä ehtoja.