Aluevaltuusto, kokous 15.9.2025

Esityslista on tarkastamaton

§ 87 IKI2035 -kehittämisohjelman raportti 1-6/2025

21331/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Tryyki, IKÄIHMISTEN JA VAMMAISTEN PJOH, paivi.tryyki@pirha.fi
Mari Ollinpoika, TOIMIALUEJOHTAJA, IKÄIHMISTEN, mari.ollinpoika@pirha.fi
Tuula Jutila, TOIMIALUEJOHTAJA, tuula.jutila@pirha.fi

Perustelut

Aluehallitus hyväksyi kokouksessaan 20.11.2023 § 319 IKI2035-ohjelman toimeenpantavaksi. Ohjelman toimeenpanosta raportoidaan aluehallitukselle ja aluevaltuustolle puolivuosittain. Ensimmäinen puolivuotinen raportoidaan aina 1.1.–30.6. aikaväliltä ja toinen puolivuotinen 1.7.–31.12. aikaväliltä. Raportoinnin poikkileikkausluvut otetaan 30.6. ja 31.12. siten kuin ne tilastoista saadaan. Poikkileikkausluvulla tarkoitetaan tässä raportissa kyseisenä päivämääränä palvelussa olleiden asiakkaiden lukumäärää. Pääsääntöisesti raportoinnissa ei käytetä ns. pitkittäislukuja, eli yhden vuoden aikana raportoitavassa palvelussa olleiden asiakkaiden yhteenlaskettuja määriä.

IKI2035-ohjelman toimeenpano eteni pääsääntöisesti tavoitteiden mukaisesti. Kustannussäästöjä saavutettiin erityisesti vuokratyövoiman käytön vähentämisessä ja ostopalveluiden kustannusten hillinnässä. Kuitenkin isoksi haasteeksi palveluverkkosuunnitelman etenemisessä laitoshoidon osalta muodostui edelleen sopivien korvaavien tilojen puute. Omien palveluiden vahvistuminen, erityisesti kaikissa asumisen palveluissa, oli suunniteltua hitaampaa sopivien tilaratkaisujen puuttuessa vaikuttaen ostopalvelujen riittävään vähentämiseen.

Liitteenä olevalla IKI2035-raportilla on lisäksi kuvattu kehittämisohjelman eteneminen 1–6/2025 ja painopisteet ajanjaksolle 7–12/2025.

IKI2035-ohjelman puolivuotisraportti esiteltiin vanhusneuvostolle 19.8.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Juhani Sand, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  1. merkitä IKI2035-kehittämisohjelman raportin 1-6/2025 tiedoksi ja
     
  2. esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi IKI2035-kehittämisohjelman raportin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kokouksessa asiantuntijana palvelulinjajohtaja Päivi Tryyki.

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 25.8.2025 § 228.

Liitteenä olevalla IKI2035-​raportilla on lisäksi kuvattu kehittämisohjelman eteneminen 1–6/2025 ja painopisteet ajanjaksolle 7–12/2025.

Päätösehdotus

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle,​ että se merkitsee tiedoksi IKI2035-​kehittämisohjelman raportin.